Suomi tutuksi amerikkalaisille kongressiavustajille

Yhdysvaltain kongressiedustajien avustajat vierailivat touko-kesäkuun vaihteessa Suomessa. Perinteisen Suomen-vierailun aikana avustajat tutustuivat Suomen yhteiskuntajärjestelmään, ajankohtaisiin asioihin ulko-, turvallisuus- ja sisäpolitiikassa sekä elinkeinoelämään. UM:n viestintäosaston järjestämien toimittaja- ja vaikuttajavierailujen tarkoituksena on välittää totuudenmukaista ja kiinnostavaa kuvaa Suomesta, sen ihmisistä ja yhteiskunnasta sekä luoda suhteita.

Kyyti ohjusvene Porilla Upinniemestä Helsinkiin esitteli Suomen saaristoa ja laivanrakennustaitoa. Oikealla puolustusministeriön viestintäpäällikkö Max Arhippainen. Kuva: Ari Honkanen

Ulkoministeriön viestintäosaston yhdessä Washingtonin-suurlähetystön kanssa 29.5.–2.6.2017 järjestämä Yhdysvaltain kongressiavustajien vierailu tutustutti avustajat viikon aikana niin arktiseen osaamiseen kuin arktiseen veteenkin. Ohjelmaan kuuluivat muun muassa tapaamiset ulkoministeri Timo Soinin ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäsen kanssa sekä vierailut suomalaisessa koulussa, jäänmurtajalla, Nuijamaan raja-asemalla, Aalto-yliopiston Startup-saunalla, Nokialla sekä Roviolla.

Suomi ja Yhdysvallat tekevät tällä hetkellä paljon yhteistyötä erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikan parissa. Kongressiavustajien vierailun aikana puolustusyhteistyö ja Suomen asema Nato-kumppanimaana tulivatkin esille monissa keskusteluissa niin poliitikkojen kuin Puolustusvoimien edustajien kanssa.

Amerikkalaisia vieraitamme kiinnostivat varsinkin Suomen suhteet Venäjään sekä perinteisenä pidetty roolimme idän ja lännen välittäjänä. Tähän liittyen tapaamisissa käsiteltiin paljon myös nykyajan suurena haasteena pidettyä informaatiovaikuttamista ja kyberturvallisuutta. Näihin ollaan Suomessakin kiinnittämässä jatkossa yhä suurempaa huomiota.

Kongressiavustajat tapasivat vierailullaan myös ulkoministeri Soinin ja keskustelu kävi vilkkaana. Kuva: Ari Honkanen

Suomi-kuvaa Yhdysvaltoihin

Suomi ei pienuutensa vuoksi pysty kaikessa profiloitumaan itsenäisenä toimijana, mutta amerikkalaisten mielissä Suomi usein liitetään laajempaan pohjoismaalaisuuden käsitteeseen, joka monille merkitsee hyvinvointia, vaurautta ja menestystä. Vierailulla puhuttiin pohjoismaalaisuuden lisäksi paljon myös eurooppalaisuudesta ja EU:sta.

Suurin haaste vierailun aikana on ollut jättää amerikkalaisvieraiden muistiin kuva erityislaatuisesta maasta, joka myös toimii itsenäisesti. Esimerkiksi jäänmurtajaosaaminen ja laadukas koulutusjärjestelmä yhdistyvät jatkossa amerikkalaisten kongressiavustajien mielissä toivottavasti juuri pieneen Suomeen.

Yhdysvallat on yksi Suomen ulkoasiainhallinnon strategisista painopisteistä maakuvatyön ja viestinnän suhteen. Maakuvatyöllä ja vierailuilla pyritään muodostamaan yhteyksiä Yhdysvaltojen hallintoon, jotka puolestaan luovat vaikutuskanavia Suomelle.

Suomella on Yhdysvalloissa hyvä maine, varsinkin koulutukseen liittyvissä asioissa. Lisäksi Suomen korkea teknologinen osaaminen ja innovaatiot ovat herättäneet amerikkalaisten huomion. Pelkkä vahvuuksien esilletuonti ei kuitenkaan riitä positiivisen mielikuvan synnyttämiseen Suomesta, siihen tarvitaan myös amerikkalaisten näkökulmasta hauskoja ja erikoisia asioita.

Kongressiavustajien vierailuviikon elämyksellisiä kohokohtia olivatkin supisuomalainen pesäpallon peluu Lappeenrannassa sekä saunominen ja virkistävä uinti keväisessä Suomenlahdessa. Pesäpallossa oli vielä tuttuja piirteitä, mutta saunominen ja meressä uinti olivat vieraille melko eksoottista, tosin reaktioista päätellen myös hyvin hauskaa.

Kalifornialaisen kongressiedustaja Ami Beran kabinettipäällikkö Chad Obermillerin baseball-tausta osoittautui hyödylliseksi myös pesäpallossa. Kuva: Ari Honkanen

Jukka Lahe

Kirjoittaja työskentelee korkeakouluharjoittelijana ulkoministeriön viestintäosastolla.