Suomi tukee Myanmarin konfliktialueiden naisten ja tyttöjen oikeuksien toteutumista

Suomi jatkaa tukeaan YK:n väestörahaston Unfpan hankkeelle Myanmarissa. Hanke edistää naisten ja tyttöjen oikeuksien toteutumista konfliktialueilla. Suomen tuki hankkeelle vuosina 2020–2022 on neljä miljoonaa euroa.

Nainen pitelee opetustaulua kädessään, jossa on kuva anatominen kuva naisen synnytyselimistä. Joukko naisia kuuntelee häntä.
Tarve seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluille on suuri Myanmarin konfliktialueilla. Kuva: Sanna Takala/UM

YK:n väestörahaston hanke Women and Girls First  tukee Myanmarissa konfliktialueen naisten seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeuksien toteutumista sekä seksuaalisen ja sukupuoleen kohdistuvan väkivallan vähentämistä ja ennaltaehkäisyä. Tavoitteena on muuttaa sosiaalisia normeja siten, että naisilla ja tytöillä on valmiudet vaatia ja saada yhtäläiset oikeudet yhteiskunnassa ja erityisesti poikkeustilanteissa.

Suomi on yhdessä Ruotsin ja Australian kanssa tukenut YK:n väestörahaston hanketta vuodesta 2016. Sen jatkoa rahoittavat Suomen lisäksi vuosina 2020–2022 Ruotsi, Saksa, EU, Italia, Sveitsi ja Australia. Hankkeen kokonaisrahoitus on 20 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.

Naisten ja tyttöjen asema Myanmarin konfliktialueilla on erityisen hankala. Raiskaukset ja muu seksuaalinen väkivalta ovat olleet osa sotilasoperaatioita nimenomaan Rakhinen, Kachinin ja Shanin osavaltioissa.

Seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluita on heikoiten tarjolla juuri maan konfliktialueilla, joissa myös sukupuoleen kohdistuva väkivalta on yleistä sekä yleisesti hyväksyttyä.

”Konfliktialueilla naiset ovat erityisen alttiita väkivallalle. Tarve tukipalveluille, väkivallan vähentämiseen tähtäävällä työllä sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluille on suuri yli 70-vuotta sisällissodasta kärsineen Myanmarin konfliktialueilla”, sanoo Suomen Myanmarin-suurlähettiläs Riikka Laatu.

Hankkeessa saatu hyviä tuloksia

Vaikeista olosuhteista ja jatkuvasti muuttuvasta turvallisuustilanteesta huolimatta hankkeessa on onnistuttu saamaan aikaan hyviä tuloksia. Vuosina 2016–2019 hankkeessa on tarjottu seksuaali- ja lisääntymisterveyden tukipalveluita yhteensä noin 340 000 naiselle, joista useimmat ovat myös väkivallan uhreja. Hanke on tukenut myös 62 naisille suunnatun turvatalon toimintaa.

Yksi hankkeen hyödynsaajista ja turvatalon asiakkaista on 19 vuotias raskaana ollut yksinhuoltaja. Hän kertoo, mikä merkitys on perushygieniatuotteilla kuten saippua, kampa, hammastahna, pyykinpesuaine ja uudet alusvaatteet:

”Itsetuntoni on palautunut ja tunnen taas itseni arvostetuksi”, nainen sanoo.

Lisäksi hanke edistää naisten oikeuksien toteutumista tietoisuuden lisäämiseen ja väkivallan vähentämiseen pyrkivien toimintojen kautta, joita kohdistetaan erikseen naisille, miehille ja nuorille. Koulutusta on myös annettu 3 600 poliisille ja oikeuslaitoksen edustajalle. 

Pandemia tuonut lisähaasteita

COVID-pandemian leviäminen maansisäisille pakolaisleireille on entisestään hankaloittanut toimintaympäristöä. Vaikka maassa yleisesti on virallisesti vahvistettu vain lähes 600 tautitapausta, erityisesti Rakhinen alueella tartunnat ovat olleet nousussa ja leviämistä estävät toimenpiteet ja matkustusrajoitukset ovat entisestään hankaloittaneet hankkeen toimintaa alueella.

COVID-pandemian aiheuttamat poikkeusolot ovat myös lisänneet naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

 

Sanna Takala

Kirjoittaja työskentelee Suomen Myanmarin-suurlähetystössä kehityspolitiikan erityisasiantuntijana.