Suomi nosti kiertotalouden keskiöön Nairobin ympäristöneuvotteluissa

Suomen aloitteesta kiertotalous nousi Nairobissa näkyvästi keskusteluihin YK-tasolla. Kiertotalousstrategia todettiin tärkeäksi kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa.

Nairobissa maaliskuussa pidetyn YK:n ympäristökokouksen UNEAn kantavina teemoina olivat innovatiiviset ratkaisut ympäristöhaasteisiin sekä kestävä kulutus ja tuotanto.

Suomi järjesti UNEAn yhteydessä kiertotaloutta käsittelevän tilaisuuden yhdessä Japanin ja Kenian kanssa. Tilaisuus keräsi vaikutusvaltaisen osanottajajoukon eri maista ja YK-organisaatioista. Kiertotalouden teema herätti kovasti kiinnostusta, ja Suomen, Japanin ja Kenian ympäristöministerit korostivat kiertotalousstrategiaa keskeisenä suunnannäyttäjänä kohti kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista.

Suomen delegaatiota johtanut ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen puhui kiertotaloutta käsittelevässä tapahtumassa. Kuva: Tim Lemon.

Maailman johtajat keskustelivat Nairobissa ajankohtaisista ympäristökysymyksistä sekä vaativat kiireellisiä toimia ilmastonmuutoksen torjuntaan.

YK:n ympäristökokous on kasvanut vuosi vuodelta, mikä kertoo ympäristöasioiden tärkeyden noususta kansainvälisellä agendalla. Tänä vuonna UNEAan osallistui yhteensä noin 4700 valtionpäämiestä, ministeriä, yritysten ja kansalaisjärjestöjen edustajaa sekä virkamiestä.

Neljättä kertaa järjestetty UNEA keräsi yhteen kansainvälisen ympäristöalan keskeiset toimijat ja päättäjät. Neuvotteluiden ohella YK:n kampusalueelle keskittyi myös lukuisia innovatiivisten ympäristökysymysten ympärille rakentuneita keskustelutilaisuuksia, näyttelyitä sekä yksityisen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan tapahtumia.

Suomi työskentelee pitkäjänteisesti YK:n ympäristöjärjestö UNEPin ja UNEAn vahvistamiseksi ja rahoittaa järjestöä.

UNEA edistää maailmanlaajuista ympäristöyhteistyötä

YK:n ympäristökokous on korkein kansainvälinen päätöksentekoelin ympäristöasioissa ja sen jäseninä ovat kaikki YK-maat. Kokousta isännöivä Nairobi on YK:n ympäristöjärjestön UNEPin päämaja ja Geneven, New Yorkin ja Wienin lisäksi yksi neljästä YK-kaupungista. UNEA kokoontuu kahden vuoden välein asettamaan painopisteet maailmanlaajuiselle ympäristöpolitiikalle ja -lainsäädännölle.

YK:n ympäristökokouksen osallistujamäärä on kasvanut vuosi vuodelta. Jäseninä ovat kaikki YK-maat. Kuva: UNEP.

Suomen valtuuskunta oli näkyvässä roolissa UNEA-neuvotteluissa ja toimi muun muassa puheenjohtajana kiertotalouden merkitystä korostavassa päätöslauselmassa.  Suomen valtuuskuntaa johti ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, jonka jäsenyys UNEAn johtokunnassa päättyi tähän kauteen.

Suurlähettiläs Erik Lundberg johti kestävää infrastruktuuria koskevia päätöslauselmaneuvotteluja. Neuvottelujen lopputuloksena oli ensimmäinen YK:n päätöslauselma, joka vahvistaa ympäristön huomioon ottamista infrastruktuurihankkeissa. Pysyvän edustajan sijainen Toni Sandell puolestaan toimi EU:n pääneuvottelijana UNEAn vahvistamista koskevassa päätöksessä.

Nairobissa hyväksyttiin 26 ympäristöaiheista YK-päätöslauselmaa. Kokouksessa sovittiin muun muassa meriroskan ja kertakäyttömuovien käytön vähentämisestä, kemikaali- ja jätehallinnon tehostamisesta, luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä sekä naisten aseman paremmasta huomioimisesta ympäristöön liittyvissä päätöksissä.

Ympäristöministerit antoivat myös yhteisen julkilausuman, jossa he sitoutuvat edistämään kestävää kulutusta ja tuotantoa sekä kiertotaloutta, vähentämään kertakäyttömuovituotteita sekä parantamaan luonnonvaroihin liittyvää tiedon saantia ja tuotantoketjujen läpinäkyvyyttä.

Johanna Nurminen

Kirjoittaja työskentelee harjoittelijnaa Suomen suurlähetystössä Nairobissa

 

 

 

 

 

 

 

​​​​​​​