Suomi mainittu! podcast pureutuu rauhanvälitykseen

”Luottamuksen rakentaminen vie aikaa. Täytyy oppia kuuntelemaan, vaikka olisi itse eri mieltä.”

Rauhanvälityksen johtavat asiantuntijat Sirpa Mäenpää ja Antti Turunen sekä rauhanvälityskoordinaattori Laura Lindgren kertovat Suomi mainittu! -podcastimme uusimmassa jaksossa Suomen rauhanvälitystyöstä maailmalla.

”Afrikan unioni pärjää hyvin, kun tilanne uhkaa kärjistyä sen alueella”, sanoo rauhanvälitykseen Afrikassa perehtynyt Sirpa Mäenpää. Hän seurasi Afrikan unionin työtä suurlähettiläänä Etiopian Addis Abebassa, ja rauhanvälitystä Myanmarissa Bangkokista käsin.

Naisten näkyminen rauhanneuvottelijoina on hänen mukaansa tärkeää, sillä se saa myös konfliktin osapuolet ottamaan naisia omiin valtuuskuntiinsa.

Rauhanvälitys on pitkäjänteistä ja luottamukseen perustuvaa työtä, jossa epäonnistumisen taustalla voi olla monia tekijöitä. Silti siihen kannattaa uskoa, asiantuntijat sanovat.

”Maailmanrauha on kuin lohi. Sitä kannattaa aina pyytää, vaikkei saisikaan”, kuvaa haastetta Antti Turunen.

Suomi mainittu! on ulkoministeriön juhlavuoden podcast-sarja. Sen jaksot ilmestyvät kerran kuukaudessa ja löytyvät Soundcloud-palvelusta ja iTunesista.

https://soundcloud.com/suomimainittu/​(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)