Suomen EU-puheenjohtajuudella vahvistetaan kestävää kehitystä

”Maailma on kehittynyt, mutta kaikki kehitys ei ole ollut kestävää”, sanoo Suomessa vieraillut EU:n komission Stefano Manservisi. Hän pitää epätasa-arvoa hyvänä mittarina sille, miten kestävää saavutettu kehitys on ollut.

Kestämättömästä kehityksestä Manservisi ottaa esimerkiksi nälkäisten taas kasvavan määrän. ”Myös koulun aloittaa entistä useampi lapsi, mutta opetuksen laatu on usein niin heikkoa, ettei se tarjoa eväitä tulevaan elämään”.

Stefano Manservisi johtaa EU:n komission kansainvälisestä yhteistyöstä ja kehitysasioista vastaavaa pääosastoa.

Stefano Manservisi puhui seminaarissa, jossa pohdittiin EU:n kehityspolitiikan ja Suomen heinäkuussa alkavan EU-puheenjohtajuuden roolia kestävän kehityksen edistämisessä.

Agenda 2030 ja kestävän kehityksen tavoitteet hahmottavat maailman uudella tavalla. Nyt asioita tehdään kumppaneina, mutta myös ajatellaan ja suunnitellaan yhdessä esimerkiksi Afrikan kanssa. Kehityspolitiikka on nykyisin paljon enemmän kuin rahan jakamista. Kehityspolitiikalla on tartuttava globaalin kehityksen kestämättömiin kohtiin”, Manservisi sanoi.

Euroopalta odotetaan enemmän

EU on maailman suurin kehitysavun antaja, mutta Manservisin mukaan se ei riitä.

"Kehityspolitiikalla edistetään yhteisiä arvojamme maailmalla, niitä, jotka ovat tehneet Euroopasta sen, mikä se on nyt. Maailmalla arvostetaan Euroopan arvoja ja nähdään, että ihmisoikeuksien ja demokratian avulla päästään parempiin kehitystuloksiin”, hän arvioi.

”Euroopan on tehtävä enemmän globaalina toimijana. EU:n tavoitteeseen ”ketään ei jätetä”, päästään vain yhteistyöllä. Epätasa-arvoa ei poisteta pelkällä talouskasvulla. Meidän on löydettävä parempia tapoja tehdä töitä yhdessä, ja tässä asiassa Suomen puheenjohtajuudella on tärkeä rooli.”

​​​​​​​Manservisin mukaan EU:n on päästävä aitoon liittolaissuhteeseen Afrikan kanssa.

”Afrikka pysyy aina naapurinamme, ja Euroopan ja Afrikan välillä aukeavat maailman suurimmat elintasokuilut.  EU:n ja Afrikan kumppanuudessa on painotettava työpaikkojen luomista nuorille sekä naisten ja tyttöjen aseman parantamista”, Stefano Manservisi sanoi.

EU valmistautuu raportoimaan heinäkuussa ensimmäisen kerran Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoitteiden etenemisestä. Raportti julkaistaan Suomen puheenjohtajakaudella YK:n korkean tason foorumissa. Raportissa avataan EU:n kehityspolitiikkaa sekä sitä, mitä unioni tekee auttaakseen kehitysmaita saavuttamaan kestävän kehityksen tavoitteet.

 

EU:n Komission kansainvälisen yhteistyön ja kehitysasioiden pääosasto (DG DevCo)

Kansainvälisen yhteistyön ja kehitysasioiden pääosasto vastaa kehitysasioihin ja kansainväliseen apuun liittyvistä EU:n toimintapolitiikoista sekä kehitysavun mukauttamisesta kumppanimaiden tarpeisiin.

 

​​​​​​​

​​​​​​​