Suomella erinomainen valmius vastata terveysuhkiin

Suomella on erinomainen valmius vastata erilaisiin laajoihin terveysuhkiin, kuten esimerkiksi influenssapandemiaan ja mikrobilääkeresistenssiin. Myös kehitettävää löytyy.

Maailman terveysjärjestö WHO:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen asiantuntijat selvittivät maaliskuussa 2017 Suomen valmiutta vastata laajoihin terveysuhkiin, kuten esimerkiksi influenssapandemiaan, mikrobilääkeresistenssiin tai muihin paikallisiin epidemioihin, jotka uhkaavat levitä maailmalaajuisiksi. Arvioinnin tuloksia esiteltiin 31.3.2017 Helsingissä.

Suomessa toimiva lainsäädäntö ja viranomaistyö

Suomen poikkihallinnollinen ja laaja viranomaistyö saa arviointiryhmältä kiitosta. Suomessa on toimiva lainsäädäntö ja käytännöt. Esimerkiksi kansainvälisen terveyssäännöstön (IHR) vaatimukset on Suomessa sisällytetty kokonaisuudessaan kansallisiin määräyksiin kaikilla keskeisillä sektoreilla. Suomen kokonaisturvallisuus on hyvä.

Haasteena tulevat uudistukset

Ulkoiset asiantuntijat kiinnittävät arvioinnissaan huomiota tulevan sote- ja maakuntauudistuksen asettamiin haasteisiin sekä siihen, miten rajallisella määrällä väkeä voisi tehdä enemmän: sitouttaa myös valtionhallinnon ulkopuolisia toimijoita kuten tiedeyhteisöä terveysturvallisuustyöhön.

Kansainvälinen arviointiryhmä antaa myöhemmin keväällä kattavan raportin konkreettisista suosituksista toimenpiteiksi, joilla viranomaiset voivat kehittää terveysturvallisuutta Suomessa. Arviointiryhmän suositusten pohjalta viranomaiset käyvät yhteistyössä läpi olemassa olevat suunnitelmat ja tarkentavat niiden sisältöä, jolla turvataan ihmisten, eläinten ja ympäristön terveyttä entistä paremmin.

Ulkoinen arviointi tarjoaa Suomelle mahdollisuuden saada riippumatonta tietoa siitä, miten maa on varautunut erilaisiin ihmis-, eläin-, ja ympäristöterveyttä uhkaaviin tilanteihin.

Lisätietoja

terveys
turvallisuus