Somalian armeija vahvistuu Suomen tuella

Pitkästä sisällissodasta toipuvan Somalian turvallisuus rakentuu pala palalta. Suomi tukee Somalian armeijan ja puolustusministeriön kouluttamista.

Aurinko paahtaa pilvettömältä taivaalta sotilaskasarmin pihalle. Somalian pääkaupungissa Mogadishussa lämpötila nousee puolenpäivän jälkeen yli 40 asteen. Sotilasasuiset miehet heittäytyvät maahan ja alkavat ryömiä. Meneillään ovat viimeiset harjoitukset ennen iltapäivän taukoa. Suomalaissotilas valvoo harjoitusta ja ohjeistaa armeijan kouluttajia.

 “Tänään opettelimme kaupunkitaistelua: kuinka hyökätä rakennuksiin, kuinka suojata ovia ja ikkunoita, kuinka kulkea porteista”, kertoo 27-vuotias sotilas Nuur Daud Alow.

27-vuotias Nuur Daud Alow kouluttautuu EU:n tuella Somalian armeijan sotilaaksi Mogadishussa. Kuva: Joonas Lehtipuu

Alow on herännyt kuudelta aamupalalle. Sen jälkeen sotilaat harjoittelevat puoleen päivään saakka. Iltapäivällä kuumuus käy sietämättömäksi.

“Haluan puolustaa isänmaatani ja olla mukana rakentamassa sen tulevaisuutta”, Alow sanoo.

 Suomi on tukenut vuodesta 2010 lähtien Euroopan Unionin koulutus- ja neuvonanto-operaatiota Somaliassa. Työssä EU kouluttaa Somalian puolustusvoimien virkamiehiä, armeijan esikuntaa ja sotilaita. Tarkoitus on, että Somalian turvallisuutta valvovat Afrikan Unionin sotilaat poistuisivat maasta muutaman vuoden sisällä. Vastuu turvallisuudesta siirtyisi Somalian armeijalle. Suomi lähettää Somaliaan Puolustusvoimien kouluttajia, joita maassa on ollut enimmillään seitsemän.

 Kansallinen vanhin, everstiluutnantti Ensio Palosaari arvioi, että Somalian suurin uhka on terroristijärjestö al-Shabaab.

“Järjestö tekee päivittäin iskuja Mogadishussa. Auto- ja tienvarsipommeja, käsiasehyökkäyksiä, tappoja. Al-Shabaab pitää hallussaan laajoja alueita maan keski- ja eteläosissa”, Palosaari kertoo EU-joukkojen päämajassa Mogadishussa.

Al-Shabaab teki lokakuussa 2017 Mogadishussa yhden kaikkien aikojen tuhoisimmista pommi-iskuista. Noin 600 ihmistä kuoli ja 350 loukkaantui ja katosi, kun räjähteillä täytetty kuorma-auto räjäytettiin kaupungin keskustassa. Palosaari arvioi, että al-Shabaabin lisäksi Somaliassa on havaintoja terroristijärjestö Isiksen läsnäolosta. Myös klaanien väliset yhteenotot ovat arkipäivää.

Suomen Puolustusvoimat osallistuu EU:n kriisinhallintahankkeeseen EUTM:ään, jossa koulutetaan Somalian kansallista armeijaa. Kuva: Joonas Lehtipuu

Muoviaseet arkiharjoituksessa

“Haluan puolustaa maatani ja sen ihmisiä, siksi aion työskennellä jatkossakin armeijan palveluksessa”, sanoo 45-vuotias Maxamed Braali Ali.

Armeijan palveluksessa oleva Ali kouluttautuu perussotilaita pidempään, sillä hänen on tarkoitus toimia jatkossa sotilaiden kouluttajana.

“Koulutus on todella hyödyllinen. Opimme armeijakuria, ensiapua ja kuinka tuhota vihollinen.”

Jatkossa Somalian armeijan pitäisi kouluttaa itse rivisotilaansa. EU:n on tarkoitus tukea vain kouluttajien ja esikunnan koulutusta. Vielä armeija ei kuitenkaan pysty ottamaan kokonaisvastuuta koulutuksesta, sillä henkilöstön määrä, osaaminen ja varusteet eivät riitä.

Kasarmin pihalla sotilaat tähtäävät sinisillä, panoksettomilla muoviaseilla kohti maalia. Harjoituksiin sotilaat eivat saa oikeita aseita, sillä niitä on koulutusalueella rajoitettu määrä. Aseita myös vartioidaan tarkasti, etteivät ne päädy vääriin käsiin esimerkiksi mustan pörssin kautta terroristijärjestöille.

“Nyt voimme myös harjoitella toisinaan aseilla, ennen meillä oli vain puukepit. Opimme aseen käsittelyä ja ampumista”, Nuur Daus Alow kiittää.

Tasa-arvo kunniaan

Konservatiivisessa Somaliassa tasa-arvo ei toteudu länsimaisilla mittareilla. Siksi myös sotilaiden ohjelmaan kuuluvat tasa-arvo- ja ihmisoikeuskoulutukset. Tasa-arvoon kiinnitetään huomiota aina arkisista tilanteista lähtien. Pelkästään Mogadishussa on kymmeniä tarkastuspisteitä, joiden läpi kaupunkilaiset kulkevat eri asuinalueille, virastoihin ja julkisiin rakennuksiin. Sotilaat oppivat, kuinka tarkastuspisteissä otetaan naiset huomioon. Jokaisessa pitäisi olla esimerkiksi naistyöntekijä tekemässä naisten ruumiintarkastukset.

“ihmisoikeuskoulutukset pitää Somalian armeijan naiskapteeni. Se herättää sotilaissa kunnioitusta”, sanoo Ensio Palosaari.

Minttu-Maaria Partanen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja

Somalian armeijan koulutusta EU:n tuella

  • Euroopan unioni on vahvistanut Somalian turvallisuutta vuodesta 2010 lähtien.

  • EU kouluttaa Somalian puolustusministeriötä ja kansallisen armeijan esikuntaa ja sotilaita. Koulutus aloitettiin aluksi Ugandassa. Vuodesta 2014 lähtien koulutukset on järjestetty Somalian pääkaupungissa Mogadishussa. Tähän mennessä sotilaita on koulutettu yli 6 000.

  • Suomi on ollut työssä mukana alusta asti. Puolustusvoimista on ollut enimmillään seitsemän sotilasta koulutustehtävissä Somaliassa. Suomi rahoittaa työtä kriisinhallintavaroista.

turvallisuus