Saako kone päättää elämästä ja kuolemasta?
Autonomiset asejärjestelmät ovat nousseet nopeasti keskustelujen kohteeksi. Ne herättävät oikeudellisten näkökohtien lisäksi vakavan eettisen kysymyksen siitä, haluammeko antaa koneille päätösvaltaa elämän ja kuoleman kysymyksistä.
Näin pohti valtiosihteeri Peter Stenlund ulkoministeriön järjestämässä keskustelutilaisuudessa, jonka aiheena oli autonomiset asejärjestelmät, kansainvälinen humanitaarinen oikeus ja ihmisoikeudet. Tilaisuus kokosi yhteen kansalaisjärjestöjä, viranomaisia ja muita kiinnostuneita.
Keskustelua alustamassa olivat Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan varadekaani Jarna Petman, SPR:n oikeudellinen neuvonantaja Jani Leino ja Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius. Vilkkaassa keskustelussa nousi esiin muun muassa huoli sodankäynnin kynnyksen madaltumisesta uuden teknologian myötä.
Autonomisilla aseilla tarkoitetaan järjestelmiä, jotka pystyvät omatoimisesti valitsemaan kohteensa ja käyttämään tappavaa voimaa ilman vuorovaikutusta ihmisen kanssa. Uuden teknologian käyttöönotto asettaa haasteita kansainvälisen oikeuden, erityisesti kansainvälisen humanitaarisen oikeuden ja ihmisoikeuksien noudattamiselle.
Lisäksi autonomisten järjestelmien käyttö herättää vastuukysymyksiä, jotka ovat merkityksellisiä sekä niiden sotilas- että siviilisovelluksissa.
Keskustelun aika on nyt
Valtiosihteeri Stenlund totesi oikeudellisen lähtökohdan olevan selvä: uusia asejärjestelmiä käytettäessä on varmistuttava niiden yhdenmukaisuudesta kansainvälisen humanitaarisen oikeuden ja ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa.
Stenlundin mukaan keskusteluja on käyty aktiivisesti niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Muun muassa eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on nostanut esiin autonomisiin asejärjestelmiin liittyviä kysymyksiä kannanotoissaan.
Stenlund korosti, että keskustelujen aika on nyt, ennen kuin täysin autonomisia järjestelmiä on otettu käyttöön tai kehitetty pidemmälle.
Tilaisuus oli jatkoa ulkoministeriössä lokakuussa 2014 järjestetylle keskustelutilaisuudelle autonomisista asejärjestelmistä. Lokakuun tilaisuudessa nousi esille tarve keskustella vielä syvemmin uusien asejärjestelmien asettamista oikeudellisista haasteista, mihin nyt järjestetty tilaisuus tarjosi mahdollisuuden.
Kansainvälisesti keskustelua autonomisista asejärjestelmistä on käyty erityisesti eräitä tavanomaisia aseita koskevan yleissopimuksen (CCW-sopimus) puitteissa. Jukka Pajarinen ulkoministeriön asevalvonnan yksiköstä kertoi tilaisuudessa neuvottelutilanteesta ja asetelmista ennen Genevessä 13.–17.4. järjestettävää asiantuntijakokousta.
Edellinen vastaava CCW-sopimuspuolten kokous järjestettiin toukokuussa 2014. Keskusteluissa käsitellään autonomisia asejärjestelmiä monipuolisesti: oikeudellisten näkökulmien lisäksi esiin ovat nousseet tekniset, eettiset ja yhteiskunnalliset kysymykset.
Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius pitää positiivisena sitä, että kaikki toimijat näyttävät olevan yksimielisiä tarpeesta säilyttää inhimillinen kontrolli aseita käytettäessä. Tosin vielä on epäselvää, minkä tasoista ihmiskontrollia edellytetään ja miten se varmistetaan.
Rauhanliiton ja monien muiden kansalaisjärjestöjen kanta autonomisiin asejärjestelmiin on kielteinen ja ne peräänkuuluttavat kansainvälisen kieltosopimuksen tekemistä.
Asejärjestelmien kehitys on vääjäämätöntä
Varadekaani Petmanin mukaan autonomisten asejärjestelmien kehitys on vääjäämätön tosiasia yhteiskunnan automatisoitumisen myötä. Vaikka täysin autonomisia aseita ei ilmeisesti vielä ole käytössä, tällaiset asejärjestelmät mahdollistava teknologia on jo kulman takana.
Autonomiset järjestelmät voivat tulevaisuudessa madaltaa kynnystä käyttää sotilaallista voimaa, koska riskiä omien sotilaiden hengen menettämisestä ei ole.
Petman korosti, että kansainvälisen oikeuden perusperiaatteista, kuten voimankäytön lähtökohtaisesta kiellosta, on tästä huolimatta pidettävä kiinni.
Autonomisia järjestelmiä käytetään tulevaisuudessa todennäköisesti myös aseellisten selkkausten ulkopuolella, esimerkiksi terrorismin torjunnassa ja muussa poliisitoiminnassa.
Mahdollisia käyttötarkoituksia voivat olla mellakoiden hillitseminen ja panttivankitilanteet.
Petmanin mukaan valtioiden velvollisuus on varmistaa, että voimankäyttö on aina kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaista, välttämätöntä ja suhteellisuusperiaatteen mukaista.
Ei ole lainkaan itsestään selvää, pystyykö autonominen järjestelmä tekemään tällaista arviota tai kuka järjestelmän arviointivirheestä olisi vastuussa. Harkittavaksi tulisi niin yksilön rikosoikeudellinen vastuu, valtionvastuu kuin oikeushenkilön vastuu.
Erottaako tekoäly siviilin sotilaasta?
SPR:n Jani Leinon mukaan autonomiset järjestelmät asettavat moninaisia kysymyksiä: miten autonominen ase erottaa sotilaan siviilistä ja millä tavalla järjestelmä pystyy arvioimaan sotatoimen sotilaallista välttämättömyyttä ja iskun sotilaallista hyötyä suhteessa sillä siviiliväestöön ja -kohteisiin aiheutettuihin vahinkoihin?
Leino korosti valtioiden kansainvälisoikeudellista velvollisuutta arvioida aseteknologiaa kehitettäessä ja käytettäessä sitä, että uudet aseet eivät ole kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Humanitaarisen oikeuden ja kansainvälisen oikeuden noudattaminen edellyttää laadullista ja abstraktia arviointia erilaisten tekojen seurauksien välillä, johon tekoälyyn perustuvat järjestelmät eivät välttämättä pysty.
Toisaalta on myös muistettava autonomisten järjestelmien eräät positiiviset puolet. Niiden toiminta voi olla ihmissotilaita ennakoitavampaa ja neutraalimpaa, sillä ne eivät tee päätöksiä tunteidensa perusteella, eivät tunne kostonhimoa. Tosin niiltä puuttuu empatiakyky.
Suomessa keskustelu jatkuu varmasti tiiviinä kansalaisjärjestöjen, tutkijoiden ja viranomaisten kesken: tarvetta ja kiinnostusta uuden teknologian asettamien haasteiden pohdinnalle selvästi on.
Juho Keinänen
Kirjoittaja on siviilipalvelusmies ulkoministeriön kansainvälisen oikeuden yksikössä.