Pohjoismaat rauhanvälityksen suurvaltoja – vahvuuksina osaaminen ja tasapuolisuus
Pohjoismaiden erityisiä vahvuuksia ovat korkeatasoinen osaaminen, neutraali asema suhteessa useimpiin konflikteihin ja riippumattomuus suurvalloista.
Onnistumiset rauhanvälitystyössä johtavat uusiin pyyntöihin. Ulkoministeriö järjesti 9. maaliskuuta 2018 keskustelutilaisuuden pohjoismaisesta rauhanvälitystyöstä.
Rauhanvälitys Suomen ulkopolitiikan painopisteenä
Ulkoministeri Timo Soinin mukaan rauhanvälitys on yksi Suomen ulkopolitiikan painopisteistä. Suomella ja suomalaisilla on ollut merkittäviä rauhanvälitystehtäviä. Toimintaa halutaan vahvistaa muun muassa kehittämällä ulkoasiainhallinnon virkamiesten valmiuksia toimia näissä tehtävissä. Edustustoilla on tärkeä rooli esimerkiksi harkittaessa sitä, missä tilanteissa Suomen tuleminen mukaan rauhanvälitykseen on perusteltua.
"Suomi lähestyy rauhanvälitystyötä kokonaisvaltaisesti. Se kattaa niin konfliktien ennaltaehkäisyn kuin kansallisten vuoropuheluiden edistämisen ja kansalaisyhteiskunnan roolin vahvistamisen. Kiinnitämme erityistä huomiota siihen, että naiset ja nuoret, samoin kuin perinteiset ja uskonnolliset vaikuttajat, pystyvät osallistumaan täysipainoisesti rauhanprosesseihin", ulkoministeri Soini linjasi puheessaan.
Pohjoismaat vahvoja rauhanvälityksessä
Keskustelutilaisuuden pääpuhuja oli ruotsalainen professori Peter Wallensteen, joka toimii rauhan- ja konfliktintutkimuksen professorina Uppsalan yliopistossa. Wallensteen on kirjoittanut yhdessä professori Isak Svenssonin kanssa kirjan Fredens diplomater: Nordisk medling från Bernadotte till Ahtisaari (Santérus förlag 2016), joka kertoo pohjoismaisesta rauhanvälitystyöstä toisen maailmansodan jälkeen.
Teos keskittyy diplomaattien rooliin rauhanvälityksessä ja käy läpi viitisenkymmentä kriisiä tai konfliktia, joissa jonkun pohjoismaan edustaja on toiminut välitystehtävässä.
Rauhanvälityksen haasteet
Wallensteen pitää tulevaisuuden haasteena konfliktien monimuotoistumista. Hänen mukaansa esimerkiksi uskonnollinen argumentointi on tullut 2000-luvulla näkyvästi mukaan. Myös käsitys naisten erilaisista rooleista konfliktien ratkaisussa on tarkentunut. Yleisesti hyväksytään se, että heidän tulee olla mukana rauhanprosesseissa, mutta käytännössä tämä ei läheskään aina toteudu. Lisäksi suurvaltasuhteiden kiristyminen haittaa rauhanvälitystä.
Rauhanvälittäjien on Wallensteenin mielestä kiinnitettävä entistä enemmän huomiota siihen, että neuvotellut sopimukset ovat riittävän kattavia ja perusteellisia sekä antavat eväät varsinaiseen toimeenpanoon. Rauhanprosessi ei koskaan lopu sopimuksen allekirjoittamiseen. Rauhansopimusten toimeenpanon tueksi olisi kehitettävä tehokkaampia työvälineitä, mikä on haaste myös kansainvälisten järjestöjen toimintamahdollisuuksille.
Professori Wallensteenin kanssa rauhanvälityksestä keskustelivat alivaltiosihteeri Anne Sipiläisen johtamassa paneelissa ministeri Elisabeth Rehn, tohtori Pertti Joenniemi ja suurlähettiläs Heikki Talvitie.