OECD: Avun väheneminen tuo kehitysmaille uusia haasteita

Jatkuva talouskriisi ja euroalueen ongelmat ovat saaneet maat tiukentamaan apubudjettejaan, selviää OECD:n uusista tilastoista. Kehitysapua suunnataan myös yhä enemmän keskituloisiin maihin köyhimpien maiden sijasta.

Mosambik, köyhyys, kehitysapu, lapset, koulu, jono. Kuva: Hanna Õunap. Viime vuonna OECD-maiden antama julkinen kehitysapu laski toisena peräkkäisenä vuotena. Kuva mosambikilaiselta koululta. Kuva: Hanna Õunap.

Viime vuonna OECD-maiden antama julkinen kehitysapu laski toisena peräkkäisenä vuotena. Lasku oli  reaaliarvoisesti neljä prosenttia.

Tänä vuonna kahdenvälisen kehitysavun ennustetaan kuitenkin kasvavan yhdeksän prosenttia, ja esimerkiksi Iso-Britannia on nostamassa kehitysapunsa 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuosien 2013–2014 aikana.

OECD:n kehitysapukomitea DAC julkisti 3. huhtikuuta ennakkotiedot vuoden 2012 kehitysavusta. Tietojen mukaan DAC-maat antoivat vuonna 2012 yhteensä 125,6 miljardia dollaria kehitysapua. Se on 0,29 prosenttia maiden bruttokansantulosta.

Kehitysapu 2012. DAC-maiden julkinen kehitysapu 2012.

Apuaan nostivat eniten Australia, Korea, Islanti ja Sveitsi ja Kanada.

Päästökauppa vauhdittaa Suomea 0,7:ään

Vuonna 2012 Suomen kehitysavun maksatukset olivat 1,027 miljardia euroa eli 0,53 prosenttia bruttokansantulosta. Edellisvuodesta tuki siis kasvoi 15 miljoonaa euroa.

Heikentyneen valuuttakurssin seurauksena Suomen maksatukset kuitenkin laskivat dollareissa mitattuna 0,4 prosenttia, vaikka avun bruttokansantulo-osuus pysyi ennallaan.

Suomi on edelleen sitoutunut saavuttamaan 0,7 prosentin bruttokansantulo-osuuden. Tätä edistää hallituksen päätös suunnata kaikki päästökaupasta saatavat tulot kehitysapuun ja ilmastonmuutosta vastustaviin toimiin.

Vuoden 2012 suurimmat avunantajat olivat Yhdysvallat, Iso-Britannia, Saksa, Ranska ja Japani. YK:n 0,7 prosentin tavoitteeseen bruttokansantulosta pääsivät edelleen vain Tanska, Luxemburg, Hollanti, Norja ja Ruotsi.

Kehitysapu 2012 Julkisen kehitysavun osuus BKT:stä vuonna 2012.

EU-maiden yhteinen kehitysapu oli 64,9 miljardia dollaria eli 0,39 prosenttia bruttokansantulosta. Apu laski eniten Espanjassa, Italiassa, Kreikassa ja Portugalissa.

Köyhimmät saavat vähemmän

Kahdenvälinen kehitysapu Saharan eteläpuoleiseen Afrikkaan laski viime vuonna 7,9 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Myös vähiten kehittyneille maille annettu apu laski 12,8 prosenttia.

Kehitysavulla on suuri merkitys erityisesti 47 hauraalle valtioille, joissa apu on tärkein taloudellinen tulolähde.

Entistä useamman alle kahdella dollarilla päivässä elävän ihmisen arvioidaan asuvan hauraissa valtioissa vuonna 2015. Näissä maissa köyhyys vähenee hitaasti ja tulot ja varallisuus jakautuvat hyvin epätasa-arvoisesti.