Nobel-palkittu järjestö ajaa naisten oikeuksia työelämässä

Tunisian ammattiliitot olivat mukana Nobelin rauhanpalkinnon saaneessa rauhankvartetissa. ”Palkinto tuo myös vastuuta ja haluamme osoittaa, että olemme sen arvoisia”, sanoo Suomessa vieraileva Tunisian Ammattiliitto UGGT:n hallituksen jäsen Samir Cheffi.

Cheffin mukaan Tunisiassa on pitkään ajateltu, että ammattiyhdistyksen tehtävä on ajaa työntekijöiden oikeuksia, ei osallistua valtion politiikkaan. Nyt rauhanpalkinnon ansiosta Tunisiassa on huomattu, että kyse on myös valtion oikeuksista ja keinoista tavoitella rauhaa. ”Dialogi on lyhin tie konfliktien ratkaisuun.”

Tunisiassa pidettiin ensimmäiset vapaat vaalit vuonna 2011.

Kansainvälisen työjärjestön ILOn Badra Alawa pitää palkintoa tunnustuksena siitä, että pitkään diktatuurissa elänyt maa voi nousta toimivaksi kansalaisyhteiskunnaksi, kun kaikki työskentelevät yhdessä.

Suomen opintomatkalaisia vasemmalta oikealle: Badra Alawa, Basmah Osman, Samir Cheffi, Leila Belkhiria, Heba Hassan ja Salma Eid Ali. Kuva: Aino Huovio.

Naiset töihin ja kaikki voittavat

Naisten työelämäoikeuksien parantaminen on monin tavoin tärkeää vallankumouksista toipuvissa Egyptissä ja Tunisiassa. Etenkin Tunisiassa yhteiskunnallinen kehitys on edennyt hienosti vallankumouksen jälkeen.

Joukko tunisialaisia ja egyptiläisiä työelämän aktiiveja kävi Suomessa opintomatkalla tällä viikolla.

He ovat mukana Kansainvälisen työjärjestön ILOn hankkeessa, joka parantaa naisten työelämäoikeuksia vallankumouksista toipuvassa Tunisiassa ja Egyptissä. Suomi tukee ILOn hanketta kehitysyhteistyövaroin.

Tunisiassa ja Egyptissä on paljon korkeakoulutettuja naisia työttöminä, ja on resurssien haaskausta valtiolle, jos tämä reservi jää hyödyntämättä.

Naiset sijoittavat lapsiin

Koko hanketta johtava Badra Alawa ILOsta kertoo, että naiset myös käyttävät työtulojaan lastensa terveyteen ja koulutukseen paljon enemmän kuin miehet. ”Siksi satsaus naisiin on sijoitus myös tuleviin sukupolviin.”

Tekemistä on valtavasti ja paljon on saavutettu, mutta Alawsta tuntuu, että he ovat vasta aloittaneet työnsä.

Suomessa tunisialaiset ja egyptiläiset kävivät muun muassa eri ministeriöissä ja Naisyrittäjyyskeskuksessa.

Egyptiläisten työnantajajärjestöjen vanhempi neuvonantaja Basmah Osman piti erityisen kiinnostavana kuulla Suomen työelämän tasa-arvoa tukevista laeista. Egyptissä naisten osallistuminen työelämään lähtee etenkin köyhimmillä alueilla alkeista, ja esimerkit siitä, mitä lainsäädännöllä voidaan turvata, ovat tärkeitä.

Salma Eid Ali on mukana käsityöläisosuuskunnassa Marsa Alamissa Punaisen meren rannalla. Osuuskunnan jäsenet tekevät perinteisiä käsitöitä. Siinä samalla he saavuttavat muutakin tärkeää kuin työn.

”Osuuskuntaan voi liittyä vain, jos hankkii virallisen henkilötodistuksen, eikä monilla mukaan lähteneillä ole ollut sellaista ennen”, hän sanoo. Näin heille avautuu mahdollisuus päästä mukaan yhteiskunnan toimintaan, muun muassa kunnallispolitiikkaan.

Elina Venesmäki

Kirjoittaja on vapaa toimittaja

  

sosiaalinen sukupuoli
työ