Nato ja media -tutkimus selvittää miten Natoa käsitellään tiedotusvälineissä

Ulkoministeriön ja puolustusministeriön tilaama tutkimusraportti "Nato ja media. Suomen turvallisuuspolitiikasta käyty julkinen keskustelu" julkistettiin 9. syyskuuta Säätytalolla. Ulkoministeriön suunnittelu- ja tutkimusyksikön päällikkö Klaus Korhonen kertoi, että ministeriöissä haluttiin selvittää, miten Nato-keskustelua käydään mediassa ja millainen kuva Natosta muodostuu keskustelun perusteella.

Tampereen yliopiston journalismin tutkimusyksikössä tehty tutkimus perustuu yli 1 300 sanomalehtijutun analyysiin ajalta 1.1.2003-30.6.2004. Tutkimuksessa seurattiin järjestelmällisesti neljän suurimman sanomalehden - Helsingin Sanomat, Aamulehti, Ilta-Sanomat ja Iltalehti - sekä muiden lehtien, television ja radion uutisia ja ajankohtaisohjelmia. Tutkimusta ohjannut professori Janne Seppänen kertoi, että tutkimus kartoittaa niitä teemoja, joihin Nato kytketään, ketkä pääsevät esille Nato-keskustelussa ja miten keskustelua käydään.

Tutkimus ei selvitä, millaisia vaikutuksia mediassa käydyllä Nato-keskustelulla on ihmisten mielipiteisiin. Gallupit osoittavat, että enemmistö kansalaisista vastustaa Nato-jäsenyyttä. Seppänen totesi, että kysymys Nato-jäsenyydestä ei ole ajankohtainen, kun se on ajankohtainen, se ei ole enää kysymys. Keskustelua seuratessaan Seppänen on jäänyt kaipaamaan juttuja siitä, miksi ihmeessä Nato haluaa Suomen sen jäseneksi?

Median seuraamisen lisäksi tutkija Juho Rahkonen haastatteli neljää turvallisuuspolitiikkaan erikoistunutta toimittajaa ja neljää asiantuntijaa. Haastatteluissa Rahkonen pyrki ymmärtämään Nato-julkisuutta niiden näkökulmasta, jotka ovat itse olleet keskeisesti mukana sen muodostumisessa joko median edustajina tai toimittajien käyttäminä tietolähteinä.

Tutkija ei usko salaliittoon

Rahkonen ei usko, että mediassa on salaliitto Suomen viemiseksi Natoon tai maan pitämiseksi sotilaallisesti liittoutumattomana. Sen sijaan mediassa on erilaisia käytäntöjä, jotka joko tukevat Suomen sotilaallista liittoutumista tai nykytilannetta. Toimittajat kyseenalaistavat päättäjien vakuutteluja Suomen liittoutumattomuuden jatkumisesta, ja joissakin pääkirjoituksissa hoputetaan poliitikkoja tekemään nopeasti päätöksiä. Näin luodaan kuvaa, että Suomi tulee joka tapauksessa liittymään Natoon. Nato-kysymystä pidetään näkyvästi esillä julkisuudessa ja Natosta tulee vähitellen tuttu asia ja osa jokapäiväistä keskustelua. Toisaalta tiedotusvälineet myös luovat kielteistä kuvaa Natosta kertoessaan näyttävästi maailman kriiseistä (Irak, Kosovo).

Media välittää kansalaisille päättäjien viestiä, jonka mukaan Suomi aikoo edelleen pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana. Gallup-uutisssa kerrotaan toistuvasti, että kansalaisten enemmistö vastustaa sotilaallista liittoutumattomuutta. Rahkosen mukaan on vaikea sanoa, kumpi puoli painaa enemmän.

Nato-kysymys kuvataan Suomen mediassa useimmiten Suomen sisäisenä poliittisena asiana. Mahdollisen jäsenyyden sotilaalliset ja strategiset puolet ovat jääneet vähälle huomiolle. Lehtijuttujen kuvitus myös tukee vaikutelmaa, että Nato-jäsenyys on ennen muuta poliittinen, ei niinkään sotilaallinen kysymys, sanoi Rahkonen.

Nato esiintyy eniten kotimaan uutisissa. Iltapäivälehdissä Natoa ei koskaan käsitellä ulkomaanuutisissa. Helsingin Sanomat välittää Natosta kuvaa modernina kriisinhallintaorganisaationa ja käsittelee Natoa myös ulkomaanuutisissa. Aamulehdellä ja iltapäivälehdilla on käytännönläheisempi näkökulma, ja ne kirjoittavat myös, mitä Nato-jäsenyys merkitsisi Suomen puolustusvoimille. Rahkonen kertoi hämmästyneensä, etteivät Suomen ja Venäjän suhteet Nato-keskustelussa saa juurikaan palstatilaa iltapäivälehtiä ja yleisönosastokirjoittelua lukuunottamatta. Hän miettikin, onko kyseessä vaiettu aihe?

Maakuntalehtien puuttumiseen tutkimuksesta Rahkonen vastasi, että hänen oli pakko priorisoida, minkä lisäksi maakuntalehdet tukeutuvat uutistoimistoihin valtakunnallisissa ja kansainvälisiä asioita koskevissa. Rahkonen mainitsi, että Ilkka ja Keskisuomalainen suhtautuvat torjuvasti Nato-jäsenyyteen. Aamulehti ja iltapäivälehdet sen sijaan ovat ottaneet myönteisen kannan, kun taas Helsingin Sanomat ei ole esittänyt kantaansa.

Kenen suulla Natosta puhutaan

Kenen suulla Natosta sitten puhutaan? Rahkosen mielestä ei ole yllättävää, että Natosta puhuvat valtion viralliset edustajat. Tavalliset kansalaiset saavat äänensä kuuluviin gallupeissa ja yleisönosastokirjoituksissa, joiden valintaan lehti itse vaikuttaa. Yleisönosastokirjoitukset olivat kuitenkin melko tasaisesti jakaantuneet Natoon myönteisesti (41 prosenttia) suhtautuvien ja Natoon kielteisesti (36 prosenttia) suhtautuvien kirjoituksiin.

Median roolin vallan vahtikoirana tutkija näkee toimivan silloin, kun media kyseenalaistaa päättäjien lausuntoja ja pyrkii saamaan konkreettisia lausuntoja eikä anna päättäjien piiloutua poliittisen sanahelinän taakse.

Lisätietoja: yksikönpäällikkö Klaus Korhonen, tutkimus-ja suunnitteluyksikkö, ulkoministeriö, puh. 09 160 55027

Nato ja media -tutkimus(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)