Ministeri Sasi: Tehoa viennin ja kansainvälistymisen edistämiseen
Sasin mielestä on tärkeää tarkastella VKE-toimintaa kokonaisuutena, ei vain yhden toimijan näkökulmasta. Työn lähtökohtana tulee olla yritysten tarpeet. Julkisen vallan toimien ei ole tarpeen kilpailla jo olemassaolevan yksityisen palvelutarjonnan kanssa. Julkinen viennin ja kansainvälistymisen edistämistoiminta paikatkoon markkinapuutteita.
VKE-koneiston on myös oltava mahdollisimman selkeä ja tehokas ja sen on annettava parempaa palvelua vähäisemmin kustannuksin. Yhteistyön on oltava mutkatonta ja käytettävä rajallisia voimavaroja tehokkaasti. Ulkoasiainhallinnolle viennin ja kansainvälistymisen edistäminen on aina ollut yksi perustehtävistä. Näin on myös jatkossa, totesi ministeri Sasi.
Ministeri Christoffer Taxellin johtaman toimikunnan on määrä antaa selvityksensä syyskuun lopul