Ministeri Lehtomäki: Ruoka on avainkysymys WTO:n neuvotteluissa

Köyhyyden vastaisessa taistelussa ratkaisevaa on, miten maatalous-, kauppa-, kehitys- ja ympäristöpolitiikat sovitetaan yhteen, kirjoittavat Paula Lehtomäki ja Juha Korkeaoja Helsingin Sanomissa 8. syyskuuta.

Maailmankaupan säännöt ja kaupan esteiden poistaminen ovat polttopisteessä Cancúnissa Meksikossa ensi keskiviikkona alkavassa maailman kauppajärjestön WTO:n viidennessä ministerikokouksessa. Kokous on tärkeä etappi neuvottelukierroksella, joka olisi saatava päätökseen ensi vuoden loppuun mennessä. EU:n ja koko maailman taloudellisen kehityksen kannalta on toivottavaa, että kokous onnistuu. Pelissä on myös koko monenkeskisen kauppajärjestelmän uskottavuus. Maataloudella on neuvotteluissa keskeinen ja ratkaisevakin osa, mutta onnistuminen ei riipu pelkästään siitä. Tasapainoiseen tulokseen pääseminen edellyttää, että teollisuustuotteiden tuontisuojaa alennetaan merkittävästi, palvelujen kaupan vapauttamiseen sitoudutaan entistä enemmän ja kehitysmaiden erityiskohtelua tehostetaan.

Kauppajärjestelmää täytyy myös voida täydentää uusia aloja koskevilla säännöillä. Pitkään hiertänyt ja kehitysmaille tärkeä lääkkeiden saatavuuskysymys saatiin vihdoin ratkaistuksi elokuun lopussa. WTO:ssa jo kolme vuotta sitten alkaneiden neuvotteluiden tavoitteena on luoda tasapuolinen ja markkinatalouteen perustuva maatalouskauppajärjestelmä, jossa otetaan huomioon myös ei-kaupalliset kysymykset, kuten elintarvikkeiden saatavuuden turvaaminen ja ympäristönsuojelu.

Kehitysmaiden erityiskohtelu on oleellinen osa maatalousneuvottelujen lopputulosta. Monet kehitysmaat ovat vaatineet tukien ja tullien alentamista teollisuusmaissa ja toisaalta heidän oman tullisuojansa vahvistamista vastapainoksi tuelle, jota teollisuusmaat maksavat maataloudelleen. Kehitysmaita ei kuitenkaan voida käsitellä tässä yhtenäisenä ryhmänä, koska kaupan vapauttaminen vaikuttaisi eri maihin hyvin eri tavoin. Suurten maatalousviejämaitten ryhmä, johon kuuluvat muun muassa Australia, Argentiina ja Brasilia, on ajanut voimakkaasti maataloustuotteiden kaupan vapauttamista. Ryhmän tavoite on, että maataloustuotteiden kauppaa koskisivat samat säännöt kuin teollisuustuotteiden kauppaa ja että kaupan esteet poistettaisiin mahdollisimman nopeasti. Kilpailukykyiset ja elintarvikkeita vievät suuret kehitysmaat hyötyisivätkin heti maatalouden tuontisuojan ja maataloustukien alentamisesta. Sen sijaan elintarvikkeiden tuonnista täysin riippuvaiset kehitysmaat ja erityisesti niiden kaupunkiväestö saattavat hyötyä teollisuusmaiden tuetun maatalouden tuottamista halvoista elintarvikkeista.

EU:n maatalouspolitiikan tavoitteena on, että maatalous pystyy elintarvikkeiden tuottamisen ohella antamaan merkittävän panoksen luonnonsuojeluun ja maaseudun elinvoiman ylläpitämiseen. Maatalouden tulee olla kestävää ja kilpailukykyistä, ja sitä on voitava harjoittaa koko Euroopan alueella. EU on jo yli kymmenen vuoden ajan avannut maatalousmarkkinoitaan ja muuttanut järjestelmäänsä niin, että se vääristää kauppaa entistä vähemmän. Ylijäämien tuottaminen on vähentynyt ja vientituen käyttö on laskenut murto-osaan aiemmasta. Etuussopimustensa avulla EU on parantanut huomattavasti kehitysmaiden pääsyä markkinoilleen. Vähiten kehittyneiden maiden kaikki tuonti aseita lukuun ottamatta pääsee EU:n markkinoille täysin tulleitta ja kiintiöittä vuodesta 2009 lähtien.

Kun otetaan huomioon kehitysmaille myönnetyt kauppaetuudet, EU:n perimä tulli maataloustuotteiden tuonnilta on todellisuudessa keskimäärin 10,5 prosenttia. EU on maailman suurin maataloustuotteiden tuoja – ja suurin tuoja myös kehitysmaista sekä vähiten kehittyneistä maista. EU päätti kesäkuussa 2003, että tuotannon määrän ja tuen määrän välinen yhteys katkaistaan suuressa osassa maataloustukia. Päätös on radikaali askel EU:n maatalouspolitiikan uudistamisessa. Sen seurauksena maataloustuki lasketaan WTO:n niin kutsuttuun vihreän tuen kategoriaan, jolla ei katsota olevan juurikaan kauppaa vääristäviä vaikutuksia. EU:n maatalouspolitiikan uudistuksen ansiosta EU ja USA ovat pystyneet saavuttamaan yhteisymmärryksen eräistä uuden maatalousratkaisun keskeisistä osista. Se on merkittävä edistysaskel, joka tulisi nyt pystyä hyödyntämään niin, että Cancúnissa saavutettaisiin kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu.

EU:n puolelta neuvotteluista vastaavat nyt vahvat komissaarit Pascal Lamy ja Franz Fischler. Ensi vuonna EU:ssa vaihtuu komissio ja sen mukana pääneuvottelijat. USA:ssa puolestaan keskitytään presidentinvaaleihin eikä hallinto siksi toimi täydellä teholla. Sen vuoksi epäonnistuminen nyt saattaisi vaarantaa koko neuvottelukierroksen päättämisen aikataulun mukaan.

Ratkaisu kehitysmaiden nälkäongelmaan ei ole se, että teollisuusmaat poistavat maataloustukensa. Nälän ja köyhyyden vastaista taistelua tulee käydä kokonaisvaltaisesti. Onnistumisen kannalta ratkaisevaa on, miten maatalous-, kauppa-, kehitys- ja ympäristöpolitiikat sovitetaan yhteen. Kauppapolitiikan ohella tarvitaan köyhimpien maiden oman elintarviketuotannon lisäämistä. Edellytyksiä maatalouden ja maaseudun kehittymiselle näissä maissa voidaan parantaa oikein kohdistetun kehitysavun kautta.

Selvää on, ettei kansallisen maatalouspolitiikkamme ja kehitysmaiden etujen yhteensovittaminen ole ongelmatonta, mutta mahdollista se on. On välttämätöntä tehdä politiikkaa johdonmukaisesti niin, että kannamme vastuumme sekä kotimaisilla että kansainvälisillä kentillä.

Paula Lehtomäki
Juha Korkeaoja