Mihin vie Myanmarin tie?
"Myanmarissa on tapahtunut paljon myönteistä kehitystä, mutta tilanne on edelleen hauras", kehitysministeri Heidi Hautala arvioi Suomen uuden kehitysyhteistyökumppanin tilannetta viikonloppuna Maailma kylässä -festivaaleilla.
Myanmarin lähes 50 vuotta kestänyt sotilashallinto lakkautettiin maaliskuussa 2011. Sen jälkeen maassa on tehty useita demokraattisia uudistuksia. Armeijalla on silti maassa yhä paljon valtaa.
Millä ehdoilla hauras demokratiakehitys voi jatkua? Miten taata ihmisoikeudet sotilasdiktatuurin jälkeen? Mikä rooli ulkovalloilla on Myanmarin kehityksen tukemisessa? Näihin kysymyksiin hakivat vastauksia kehitysministeri Heidi Hautala, vuoden pakolaisnainen Mi Mi Po Hti ja Suomen Lähetysseuran vaikuttamistyön päällikkö Kristiina Rintakoski ulkoministeriön paneelissa Maailma kylässä -festivaaleilla sunnuntaina.
Vähemmistöjen tilanne huono
Demokratia- ja ihmisoikeustilanne on Myanmarissa parantunut huomattavasti: maahan on perustettu ihmisoikeuskomissio, median toimintaa on helpotettu, satoja poliittisia vankeja vapautettu ja vuoropuhelu oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin NLD-puolueen kanssa aloitettu.
Varsinkin vähemmistöjen ihmisoikeustilanne on kuitenkin edelleen huono. Hallitus ei ole tunnustanut Rakhinen osavaltiossa asuvia muslimeja. Valtaosa myanmarilaisista on buddhalaisia. Viime aikoina ryhmien välillä on ollut yhteenottoja, joissa on ollut merkkejä etnisestä puhdistuksesta.
"Myanmarissa on tapahtunut paljon myönteistä kehitystä, mutta tilanne on edelleen hauras. Ihmiset kärsivät edelleen köyhyydestä ja väkivallasta. Jos etniset konfliktit leviävät, kehitys vaikeutuu huomattavasti", Myanmarissa tammikuussa vieraillut ministeri Hautala arvioi.
Suomen Lähetysseura toteuttaa Myanmarissa ulkoministeriön tuella hanketta, jossa tuetaan etnisten ryhmien osallistumista rauhanprosessiin.
Kristiina Rintakosken mukaan maan ihmisoikeustilanne on muuttunut nopeasti. Sotilashallinnon aikana räikeimpiä ihmisoikeusloukkauksia olivat pakkotyö, poliittiset vangit ja sotilaiden harjoittama väkivalta. Nyt suurin yksittäinen kysymys on maaoikeudet – kuka omistaa maan ja kenellä on sitä oikeus käyttää?
Samoin rasismi ja muslimeihin kohdistuva syrjintä on leimahtanut, kun sotilashallinnon ote on hellittänyt.
"Kehitys ei ole koskaan yksinkertaista eikä yksisuuntaista. Tärkeintä on, että kansainvälinen yhteisö seuraa nyt tilannetta tarkkaan, jottei paluu vanhaan olisi mahdollista", Rintakoski sanoi.
Tukea kansalaisjärjestöille
Mi Mi Po Hti tuli Suomeen 13 vuotta sitten oltuaan ensin perheineen vuosia maan sisäisenä pakolaisena Myanmarin sademetsissä ja myöhemmin Thaimaassa pakolaisleirillä.
Hän on Suomen Pakolaisavun valitsema vuoden pakolaisnainen ja entinen historianopettaja, joka työskentelee nyt lastenhoitajana Helsingissä.
Äskettäin Mi Mi Po pääsi käymään kotimaassaan ensimmäistä kertaa 18 vuoteen.
Mi Mi Pon mukaan demokratiakehitys Myanmarissa vaatii parempaa koulutusta ja terveydenhuoltoa. Erityisesti ammattikouluista on huutava pula.
Tällä hetkellä monilla perheillä ei ole edes varaa kouluttaa lapsiaan, joten heidät lähetetään töihin.
Muilta mailta Mi Mi Po toivoo tukea erityisesti Myanmarin kansalaisjärjestöille, jotta kehitysapu menisi suoraan sinne, missä sitä tarvitaan, ja hyödyttäisi mahdollisimman paljon tavallisia ihmisiä.
Avunantajilla näytön paikka
Suomi suunnittelee paraikaa virallisen kehitysyhteistyön aloittamista Myanmarin kanssa. Alustavasti kehitysapua on myönnetty 6,5 miljoonaa euroa vuosille 2014–2016. Näillä näkymin yhteistyössä keskitytään hyvän hallinnon ja oikeusvaltion kehittämiseen. Erityisesti luonnonrikkauksien kestävää käyttöä halutaan tukea.
Hautalan mukaan kehitysapua antavilla mailla on näytön paikka Myanmarissa.
”On lähdettävä maan tarpeista ja sovitettava yhteen eri avunantajien toimet. Ei voi tehdä vain, mitä haluaa.”
Laura Rantanen