Kybersuurlähettiläs katsoo kokonaisuuksia

”Olemme ihmisen luomassa digitaalisessa rinnakkaistodellisuudessa; internet yhdistää maailmanlaajuisesti ihmisiä ja laitteita, teollisuuden järjestelmät on automatisoitu ja yhteiskunnat ovat riippuvaisia teknologiasta. Kehitys avaa huikeita mahdollisuuksia taloudelliselle kasvulle, demokratiakehitykselle ja sosiaaliselle osallistumiselle. Samalla kuitenkin olemme haavoittuvaisia ulkopuoliselle manipulaatiolle”, Suomen ensimmäinen kybersuurlähettiläs Marja Rislakki sanoo.

Kybersuurlähettiläs Marja Rislakki

Ulkoministeriön uuteen kybersuurlähettilääseen Marja Rislakkiin kohdistuu suuria vaatimuksia. Kyber on noussut kansainvälisten keskustelujen teemaksi lähes kaikissa järjestöissä. Kansalaisten pitää pystyä luottamaan tietoverkkoihin. On luotava yhteiset pelisäännöt.

Suomi julkaisi oman kyberturvallisuusstrategian vuoden 2013 alussa, yhtenä ensimmäisistä maista. Yksi strategian linjauksista on, että Suomi osallistuu aktiivisesti kansainväliseen keskusteluun eri foorumeilla.

Kybersuurlähettilään tehtävä on seurata kybertoimintaympäristöä kokonaisuutena, kun monet muut ministeriöt katsovat siitä omaa kapeaa osaansa.  On tärkeää varmistaa, että eri ministeriöiden kansainvälisillä foorumeilla esittämät näkemykset ovat keskenään yhdenmukaisia.  

Tärkeintä ovat verkostot

Marja Rislakki on toiminut aiemmin Suomen EU-edustustossa EU:n sisäisistä politiikoista (muun muassa liikenne, televiestintä, energia ja kilpailukyky) vastaavana suurlähettiläänä sekä ministeri Jan Vapaavuoren valtiosihteerinä, joten hän tuntee muita ministeriöitä jo laajasti. Silti alussa aikaa kuluu verkostoitumiseen, tapaamisiin ja seminaareihin.

Taustalla on diplomi-insinöörin koulutus, mutta Rislakin mukaan ”kybersuurlähettilään työ ei ole teknistä vaan diplomatiaa”.

Kysyntää kyberlähettiläälle riittää, ja monet yrityksetkin toivovat tapaamisia. Suomessa on korkeatasoista alan teollisuutta, jonka valttina on luotettavuus. Kybersuurlähettiläs yhdessä eri maissa toimivien edustustojen kanssa pystyy avaamaan ovia suomalaisyritysten viennille.

Turvallisuus riippuu heikoimmasta lenkistä

Suomea pidetään yhtenä edelläkävijöistä kyberasioissa muiden Pohjoismaiden ja Viron ohella. Isoilla mailla, kuten Ranskalla, Isolla-Britannialla ja Yhdysvalloilla on luonnollisesti ihan eri mahdollisuudet myös kybertoimintaan.

Rislakin mukaan Suomen on tärkeä tehdä yhteistyötä niiden maiden ja järjestöjen kanssa, joilla on korkeatasoista kyberosaamista. EU:ssa yhteistyö on tiivistä, lisäksi Nato on yksi keskeisistä kyberalan toimijoista.

EU käy kyberturvallisuusdialogia muun muassa Yhdysvaltojen ja Kiinan kanssa, ja kyberaiheet ovat nousemassa agendalle yhä useampien maiden kanssa.

Suomelle on tärkeä tukea osaamisen lisäämistä kehittyvissä maissa. Kyberturvallisuus riippuu heikoimmasta lenkistä, eli on kaikkien etu auttaa muita. Tietoyhteiskunnan kehittäminen huomioidaan myös Suomen kehityspolitiikassa. Kehitysmaiden toimintakyvyn kasvattaminen avaa Suomelle myös vientimahdollisuuksia.

Kyberturvallisuus on jokaisen asia

Viime aikoina, muun muassa Ukrainan kriisin yhteydessä, on puhuttu paljon kyberuhkista.

”On selvää, että kyberiskut ovat lisääntyneet. Suomi ei ole lintukoto eikä eristyksessä muista”, Rislakki sanoo.

Verkkoja ei ole mahdollista saada sellaisiksi, ettei siellä olisi rikollisuutta tai haittaohjelmia. Suurimpina uhkina pidetään kohdennettuja kyberhyökkäyksiä valtioiden kriittiseen infrastruktuuriin, kuten energiantuotantoon, terveydenhuoltojärjestelmiin tai pankkitoimintaan.

Sen vuoksi on tärkeä lisätä kykyä havaita ongelmat ja vastata hyökkäyksiin sekä korjata ongelmat nopeasti.  

Vaikka Suomen tietoverkkoja pidetäänkin kansainvälisissä vertailuissa yleisesti ottaen puhtaina ja turvallisina, myös tavallisen kansalaisen kannattaa miettiä, mitä tietoja laittaa nettiin ja mitä linkkejä avaa. Riittävä huolellisuus netin käytössä ja ymmärrys kyberturvallisuudesta ovat meille kaikille tärkeitä. Yksi keskeinen osa kybersuurlähettilään tehtävää onkin ihmisten tietoisuuden lisääminen. 

tietoyhteiskunta
turvallisuus