Kestävän kehityksen tavoitteista syntyi sopu

Maailman maat ovat päässeet sopimukseen kattavista ja kunnianhimoisista tavoitteista, joilla kestävä kehitys turvataan. ”Suomi sai neuvotteluissa hyvin läpi itselleen tärkeitä teemoja”, kehityspoliittisen osaston päällikkö Pekka Puustinen arvioi.

”Suomen esillä pitämistä teemoista esimerkiksi naisten ja tyttöjen aseman vahvistaminen korostuu vahvasti, samoin ympäristöasioiden merkitys. Rahoituksen osalta painottuvat muun muassa kehitysmaiden omien voimavarojen tärkeys, verotuksen kehittäminen ja kehitysyhteistyön kohdistaminen sitä eniten tarvitseville”, Puustinen sanoo.

Suomi painottaa naisten ja tyttöjen aseman vahvistamista kestävän kehityksen tavoitteissa. Nepalissa tuetaan tyttöjen koulutusta. Kuva:Pirjo-Liisa Heikkilä.

Yli kaksi vuotta käydyt neuvottelut kestävän kehityksen tavoitteista (Post 2015) päätettiin elokuun alussa YK:ssa. Valtionpäämiehet hyväksyvät nyt neuvotellun loppuasiakirjan 25.–27. syyskuuta järjestettävässä huippukokouksessa New Yorkissa.

Suomi oli kansallisesti mukana neuvotteluissa, mutta neuvotteli osana Euroopan unionia. Neuvotteluissa Suomi painotti eriarvoisuuden poistamista, ihmisoikeuksia, maapallon kantokyvyn ottamista huomioon sekä sitä, että toimintaohjelma koskee kaikki maita.

Toteutukseen tarvitaan kaikki toimijat

Puustisen mukaan keskeistä on nyt tavoitteiden toimeenpano ja konkretia. ”Tavoitteet koskevat suoraan Suomea itseään samoin kuin kaikkia muita maita. On tärkeää, että työhön osallistuvat valtionhallinnon lisäksi kaikki yhteiskunnan tahot, kansalaisyhteiskunta, elinkeinoelämä ja muut toimijat”.

Kestävän kehityksen 17 tavoitetta edelsivät vuosituhattavoitteet, joihin YK:n jäsenvaltiot sitoutuivat vuonna 2000. Monet niistä saavutettiin etuajassa: esimerkiksi äärimmäinen köyhyys on puolittunut ja yli kaksi miljardia ihmistä on saanut puhdasta juomavettä. Maailmanlaajuisesti kehitys on kuitenkin ollut epätasaista. Uusi toimintaohjelma on vuosituhattavoitteita laajempi ja kunnianhimoisempi. 

Suomen on arvioitava myös omaa toimintaansa kestävän kehityksen näkökulmasta. Suomessa yksi käytännön työkalu on kestävän kehityksen toimikunnan käynnistämä Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus 2050.

Syyskuussa hyväksyttävä loppuasiakirja pitää sisällään poliittisen johdantojulistuksen, kestävän kehityksen tavoitteet ja alatavoitteet, toimeenpanon keinot sekä globaalitason kumppanuuden ja seurannan.

Loppuasiakirjan luonnos (englanniksi)(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

.

kestävä kehitys