Kestävää kehitystä ja demokratiaa ei ole ilman vapaata kansalaisyhteiskuntaa

Kansalaisyhteiskunnalla on ollut merkittävä rooli Suomen kehityksessä. Yhtä lailla järjestöjen työtä tarvitaan kehitysmaissa, sanoo kansalaisyhteiskuntayksikön ylitarkastaja Anu Ala-Rantala. Kolme kysymystä kehitysyhteistyöstä -sarjassa kysytään asiantuntijoilta heidän työnsä merkityksestä.

Anu Ala-Rantala
Anu Ala-Rantala työmatkalla Somalian Hargeisassa.

1. Miksi teet työtä kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön parissa?

”Olen opiskeluajoista asti ollut kiinnostunut demokratiakysymyksistä. Erityisesti minua on kiehtonut kansalaisyhteiskunnan rooli ihmisoikeuksien edistäjänä sekä valtiovallan läpinäkyvyyden ja tilivelvollisuuden peräänkuuluttajana. Kansalaisyhteiskunta tarjoaa ihmisille mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskuntakehitykseen. Kansainvälisellä vammaisliikkeellä on loistava motto ”Nothing about us without us”, joka tuo esiin osallisuuden periaatetta päätöksenteossa. Näen, että kestävää kehitystä ja demokratiaa ei ole ilman moninaista, vapaata kansalaisyhteiskuntaa.

Kansalaisyhteiskunnalla on suuri merkitys jokaisessa yhteiskunnassa: järjestöt toimivat muun muassa vallan vahtikoirina, edunvalvojina, yhteiskuntauudistajina ja palveluntuottajina. Kaikki rooleista ovat tärkeitä ja hyödyllisiä myös kehitysyhteistyössä.

Kehitysyhteistyötä tekevät järjestöt ovatkin hyvin kirjava joukko. Ne toimivat temaattisesti usealla sektorilla lasten oikeuksista ympäristöasioihin ja yritysvastuukysymyksistä rauhantyöhön. Järjestöissä on sekä jäsenpohjaisia yhdistyksiä että asiantuntijajärjestöjä. Mielestäni yksi järjestöjä yhdistävä tekijä, joka tuo selkeää lisäarvoa kehitysyhteistyöhön, on niiden halu ja kyky edistää erityisen haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten oikeuksia ja asemaa yhteiskunnassa. Näin edistetään kestävän kehityksen ”leave no one behind” -periaatetta.”

2. Mikä järjestöjen kanssa yhteistyössä syntynyt saavutus on tehnyt sinut erityisen onnelliseksi? Mikä lannistaa?

”Esimerkkejä saavutuksista on paljon ja järjestöjen laaja merkitys Suomen kehityspolitiikan tuloksiin näkyy hyvin muutaman vuoden takaisessa eduskunnalle annetussa tulosraportissa(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan). Elävästi mieleen ovat jääneet ne saavutukset, joita olen päässyt todistamaan paikan päällä; yksi työn suola ovat kohtaamiset ihmisten kanssa, jotka ovat päässeet elämään kiinni sen jälkeen, kun ovat ensin menettäneet lähes kaiken ja kokeneet silmitöntä julmuutta.

Uganda on yksi maailman eniten pakolaisia vastaanottavista maista, ja siellä elää noin 1,4 miljoonaa etenkin naapurimaista Etelä-Sudanista ja Kongosta tullutta pakolaista. Paitsi välitöntä humanitaarista apua, tarvitsevat nämä ihmiset tukea päästääkseen kiinni elämään ja elinkeinoihin kriisin pitkittyessä heidän kotimaissaan. Suomalaiset järjestöt ovat tukeneet pakolaisia muun muassa koulutuksen ja elämänhallintataitojen kehittämisessä sekä antaneet psykososiaalista tukea konfliktista kärsineille. Vaikka pakolaiset pääsisivät palaamaan kotimaihinsa, tämä työ ei mene hukkaan, vaan päinvastoin antaa palaajille paremmat edellytykset uudelleenrakentaa oma elämänsä ja osallistua maansa jälleenrakennukseen.

Hyvä esimerkki jälleenrakennukseen liittyen on myös Suomen somalitaustaisen diasporan panos Somaliaan kohdistuvassa kehitysyhteistyössä. Kansalaisjärjestöt ovat tärkeä väylä kanavoida diasporan pääomaa ja sitoutumista maan kehitykseen. Järjestöt ovat onnistuneesti kehittäneet terveydenhuoltoa erityisesti naisille ja lapsille, suojelleet maan erittäin haavoittuvaa ja ilmastonmuutokselle herkkää ympäristöä sekä edistäneet journalismia ja sananvapautta maassa, joka on toimittajille yksi maailman vaarallisimmista. Tästä laajasta yhteistyöstä järjestöjen kanssa voi olla ylpeä.

Minua lannistaa kansalaisyhteiskunnan tilan kaventuminen. Kansainvälinen Civicus-järjestö seuraa globaalisti kansalaisyhteiskunnan mahdollisuuksia toimia. Civicuksen indeksin mukaan vain kolme prosenttia maailman väestöstä asuu maissa, joissa kansalaisjärjestöt voivat toimia vapaasti. Kaksi kolmasosaa maailman väestöstä taas asuu maissa, joissa kansalaisyhteiskunnan tila on suljettu tai tukahdutettu.

Koronataistelussa on vaarana, että hallitukset eivät pura käyttöön otettuja rajoituksia koronatilanteen helpottaessa vaan hyödyntävät niitä poliittisin motiivein. Näin on nähty käyvän terrorisminvastaisessa taistelussa, jonka varjolla on voitu rajoittaa kansalaisyhteiskunnan toimintavapautta.”

3. Mitä vastaat sille, jonka mielestä järjestöjä ei tarvita kehitysyhteistyössä?

”Entinen YK:n erityisraportoija, kenialainen ihmisoikeusaktivisti Maina Kiai esitti aikoinaan Suomessa käydessään kysymyksen: ”Kuvitelkaa, että kansalaisyhteiskuntaa ei olisi – miltä yhteiskunnat tuolloin näyttäisivät?”

Kysymys on jäänyt soimaan korvissani. Vastausta hakiessamme voimme katsoa Suomen omaa kehityskulkua ja kansalaisyhteiskunnan merkitystä esimerkiksi lukutaidon kehittämisessä, naisten oikeuksien edistämisessä ja nyt ilmastonmuutokseen vastaamisessa.

Suomalaiset järjestöt tekevät tärkeää työtä tukiessaan kansalaisyhteiskuntaa kehitysmaissa ja globaalisti. Työ ei ole näpertämistä, vaan ammattimaisten järjestöjen tai asiaansa erittäin sitoutuneiden toimijoiden toimintaa. Valtionavustuksella tuettua järjestötoimintaa myös valvotaan hyvin tarkkaan.

Järjestöjen saama tuki voi olla pienimuotoista täsmätukea, jonka kautta syntyy laajemmin mallinnettavia tuloksia. Suurten järjestöjen toiminta taas voi jo itsessään olla hyvin vaikuttavaa. Olen seurannut muutaman vuoden ajan Kirkon Ulkomaanavun työtä ja nähnyt, että järjestöllä on todella merkittävä rooli ammattikoulutuksen kehittämisessä ja sen arvon nostamisessa maissa, joissa nuorisotyöttömyys on kynnyskysymys kehitykselle.”