Kesäkoulussa löytyi uusia oivalluksia

Ulkoministeriön globaalin kesäkoulun pajat ja paneelit Porissa 16. heinäkuuta saivat osallistujat pohtimaan, kyseenalaistamaan ja esittelemään ideoita maailman ongelmien ratkaisemiseksi.  

"Kesäkoulu sai alkunsa, kun ajattelimme, että olisi kiva puhua nuorten kanssa siitä, mihin maailma on menossa", valotti Pekka Haavisto kesäkoulun taustoja tilaisuuden avajaisissa.

Kesäkoulun ohjelma koostui paneelikeskusteluista ja kansalaisjärjestöjen vetämistä työpajoista. Tavoitteena oli saada erityisesti nuoret keskustelemaan ja etsimään ratkaisuja globaaleihin kriiseihin. Innokkaita osallistujia oli saapunut paikalle satakunta eri puolilta Suomea.

Päivän musiikillisesta annista vastasi viittomakielinen rap-artisti ja ulkoministeriön vammaisten oikeuksien erityisedustaja Signmark. Vasemmalla Chike Ohanwe. Kuva: Niklas Mäkinen

Työpajoissa ajatukset uusille urille

Päivän ohjelmaan kuuluneet kuusi työpajaa olivat osallistujan mielestä erittäin antoisia: asioiden pohtiminen yhdessä muiden kanssa mahdollisti ajatusten vaihdon ja uudet oivallukset.

Kansalaisjärjestöjen vetämissä työpajoissa käsiteltiin esimerkiksi demokratian merkitystä, verotuskysymyksiä ja maailman uusia kehitystavoitteita. Lisäksi esiin nousivat ajankohtaiset humanitaariset kriisit Somaliassa, Syyriassa ja Lähi-idässä.

Kansalaisjärjestöistä päivään osallistuivat eduskuntapuolueiden yhteistyöjärjestö Demo, Kirkon ulkomaanapu, Suomen YK-liitto ja YK-nuoret, CMI sekä SASK ja Finnwatch.

"Kesäkoulu on hyvä esimerkki siitä valtiohallinnon ja järjestöjen välisestä yhteistyöstä. En tiedä montaa maata, joissa tämä toimisi yhtä saumattomasti", kertoi Kirkon ulkomaanavun vaikuttamistyön johtaja ja työpajan järjestäjä Aaro Rytkönen.

Lukiolainen Eemeli Tuomisto ja sosionomian opiskelija Maryan Hussein pitivät kesäkoulua ainutlaatuisena mahdollisuutena tutustua monen eri kansalaisjärjestön toimintaan. Kuva: Niklas Mäkinen

Kirkon ulkomaanavun työpajassa osallistujat pääsivät kehittelemään ratkaisuja Somalian kriisiin. Esille nousseita aiheita olivat muun muassa klaanien välisen väkivallan kierteen katkaiseminen ja naisten kouluttamisen merkitys.

Suomen YK-liiton ja YK-nuorten järjestämässä työpajassa osallistujat puolestaan kokoontuivat ideoimaan uusia kehitystavoitteita vuoden 2015 jälkeiseen aikaan. Tällöin YK:n jäsenvaltioiden hyväksymien tällä hetkellä voimassaolevien tavoitteiden määräaika umpeutuu.

"Tärkeintä tapahtumassa oli se, että saatiin erilaisista taustoista tulevat nuoret keskustelemaan keskenään ja tuomaan esille uudenlaisia näkökulmia", kiteytti YK-nuorten ja YK-liiton yhteistä työpajaa vetämässä ollut Josi Seilonen.

Kehitysministeri Pekka Haavisto seurasi Syyrian kriisiä käsitellyttä CMI:n työpajaa. Kuva: Niklas Mäkinen.

Ilmastokriisejä ja ulkopolitiikkaa

Työpajojen lisäksi päivän ohjelmaan kuuluivat ilmastoaiheinen paneelikeskustelu ja ulkopoliittinen keskustelu.

Maailmanpankin varapääjohtaja Rachel Kyte, YK:n ympäristöohjelman edustaja Jukka Uosukainen ja Greenpeacen ilmasto- ja energiavastaava Kaisa Kosonen keskustelivat ilmastonmuutoksen pysäyttämisestä.

Rachel Kyten mukaan pelkkä ilmansaasteiden torjuminen ei enää riitä: tarvitaan suuria rakenteellisia ja asenteellisia muutoksia. Kansalaisten aktiivisuus, yritysvastuu, vihreä talous ja poliittisten päättäjien rohkeus ovat kaikki tarpeen, mikäli ilmastokatastrofi halutaan välttää.

Päivän päättänyt suuri ulkopoliittinen keskustelu keräsi Porin teatterin täyteen kiinnostuneita kuulijoita.

Keskustelussa ulkoministeri Erkki Tuomioja, kehitysministeri Pekka Haavisto, eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka ja erikoistutkija Hiski Haukkala nostivat esiin niin kauppapolitiikan kuin rauhanvälityksenkin tärkeyden.

Kaiken kaikkiaan kesäkoululaiset lähtivät tilaisuudesta hyvillä mielin. Muutama toivoi, että tilaisuus olisi ollut kaksipäiväinen: näin kehityskysymyksiin olisi ehditty pureutua vieläkin monipuolisemmin.

Niklas Mäkinen ja Iiris Koskimies