Kenian vaalit osoitus demokratian vahvistumisesta

Kenialaiset äänestivät viime viikolla maalleen presidentin, parlamentin ja piirikuntavaltuustot. Vaalien riippumattomat tarkkailijat arvioivat vaalien tuloksen heijastavan kansan tahtoa. Suomi tukee Keniassa demokratian vahvistumista ja naisten etenemistä politiikassa.

Presidentin vaalit voitti istuva presidentti Uhuru Kenyatta, joka sai 54,2 prosenttia äänistä. Opposition ehdokas Raila Odinga sai noin 44,7 prosentin kannatuksen.

”Kenialaiset voivat olla ylpeitä osallistumisestaan vaaleihin, ja kaikki kenialaiset hyötyvät maan demokratian vahvistumisesta. Ehdokkaiden ja heidän kannattajiensa on hyväksyttävä, että myös vaalien häviäminen on luonnollinen osa demokratiaa”, EU:n vaalitarkkailua Keniassa johtanut Marietje Schaake totesi.

EU:n parlamentin delegaatiota johtanut David McAllister arvioi, että vaalien jälkeen Kenian politiikkojen tehtävä on nyt tuoda kenialaiset yhteen ja tehdä töitä tasa-arvoisen ja sosiaalisesti oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentamiseksi. ”Parlamentaarikkoina tiedämme, että poliittisilla puolueilla on tässä tärkeä tehtävä”, hän sanoi.

Euroopan unionin vaalitarkkailuun osallistui 130 vaalitarkkailijaa kaikista EU-maista.

Suomen suurlähetystön työntekijät tarkkailivat vaaleja Loreshossa.

Rauhalliset vaalit – oppositio kiisti vaalituloksen

Rauhallisesti sujuneiden vaalien jälkeen Kenia on herännyt levottomaan arkipäivään, eikä kuolonuhreilta ole vältytty. Oppositio on kiistänyt vaalituloksen ja esittänyt syytöksiä monenlaisesta vaalivilpistä. Kansainväliset vaalitarkkailijat arvioivat ääntenlaskennan sujuneen vapaasti ja turvallisesti.

”Nyt olisi tärkeää säilyttää vaalipäivän hyvä henki. Mahdolliset vaaleihin liittyvät väärinkäytökset tulisi käsitellä oikeuslaitoksen kautta eikä kaduilla”,  vaaleja Nairobissa seurannut suurlähettiläs Tarja Fernández sanoo.

Suurlähettiläs Tarja Fernández vaalitarkkailijana Kiberan slummissa Nairobissa.

Hänen mukaansa vaalipäivän järjestelyissä Kenian vaalikomissio ylitti odotukset, ja kenialaiset vaalitoimitsijat tekivät vaikutuksen kansainvälisiin tarkkailijoihin. Tekniikkaan vahvasti nojaava järjestelmä toimi paremmin kuin odotettiin, ja esiintyneisiin ongelmatilanteisiin löytyi tukea.

”Äänestyspaikoilla tunnelma oli lähes harras. Kävin tarkkailemassa vaaleja Kiberan slummissa, jossa innokkaimmat äänestäjät olivat tulleet jonottamaan jo kahdelta yöllä, neljä tuntia ennen vaalihuoneistojen avaamista.  Jonoissa odotti jopa tuhansia ihmisiä järjestäytyneesti. Vaalitoimitsijat ohjasivat asianmukaisesti äänestäjiä, ja vanhukset ja vammaiset ohjattiin äänestämään jonon ohi”, Fernández kertoo.

Myönteistä oli naisten menestyminen vaaleissa. Valituiksi tuli 23 naiskansanedustajaa, kolme kuvernööriä ja kolme senaattoria.

Suomi tukee 3,2 miljoonalla eurolla demokratian juurruttamista Keniaan URAIA-säätiön kautta. Lähes kaikkiin Kenian piirikuntiin ulottuva työ lisää kansalaisten osallistumista ja vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa kansalaiskasvatuksen kautta. Suomi tukee myös naisten poliittisen osallistumisen vahvistumista Un Womenin Kenian toimiston kautta.

demokratia