Kehitysmaaedustustojen suurlähettiläät haastattelussa

Uudessa artikkelisarjassa Suomen merkittävimpien kehitysmaaedustustojen päälliköt kertovat pahimmat uhat ja suurimmat mahdollisuudet asemamaidensa kehitykselle – ja sen, mikä Suomen rooli koko kuviossa on.

Ulkoministeriön kehitysviestintä on aloittanut ministeriön verkkosivuilla uuden juttusarjan, jossa haastatellaan Suomen suurlähettiläitä kehitysyhteistyön kannalta merkittävissä maissa.

Suurlähettiläillä on ainutlaatuinen näköala asemamaansa poliittiseen, taloudelliseen ja inhimilliseen kehitystilanteeseen. He tuntevat maan suurimmat ongelmat ja mahdollisuudet sekä kehityksessä saavutetut tulokset ja epäonnistumiset. He edustavat maassa Suomea – jokainen omalla tyylillään, mutta aina Suomen tavoitteita edistäen.

Artikkelisarjassa haastatellaan Suomen suurlähettiläät Etiopiassa, Keniassa, Mosambikissa, Sambiassa, Tansaniassa, Nepalissa, Vietnamissa, Afganistanissa, palestiinalaisalueella ja Etelä-Afrikassa. Haastatteluja julkaistaan noin kerran kuukaudessa.

Sarjan aloitti Suomen Tansanian-suurlähettiläs Sinikka Antila ja seuraavana vuorossa on Sambian-suurlähettiläs Pertti Anttinen.