Kehityskysymyksiä käsittelevien tv-tuotantojen tuki – vuoden 2013 haku

Ulkoministeriö osallistuu globaaleja kehityskysymyksiä käsittelevien tv-tuotantojen rahoitukseen. Tuen tarkoituksena on edistää kehityspolitiikkaa, kehitysyhteistyötä ja kehitysmaita käsittelevien ohjelmien ja dokumenttien tuotantoa ja lisätä niiden näkyvyyttä suomalaisilla tv-kanavilla. Hakuaika päättyy 30. elokuuta.

Tuettavien ohjelmien tulisi käsitellä monipuolisesti kehityskysymyksiin ja kehitysyhteistyöhön liittyviä kysymyksiä tai toimia tukena globaalikasvatukselle.

Kenelle tukea voidaan myöntää?

Tukea voidaan myöntää vain kirjanpitovelvollisille yrityksille, jotka on merkitty Suomessa ennakkoperintä-rekisteriin. Tuemme ensisijaisesti kotimaisia tuotantoja, mutta tukea voidaan myöntää myös kansainvälisille yhteistuotannoille, joilla on suomalainen osatuottaja. Tällöin tuen muiden edellytysten tulee täyttyä.

Tukea myönnetään vain tuotantovaiheessa oleville projekteille. Sitä ei myönnetä laitehankintoihin.

Hakemuksia arvioitaessa kiinnitetään huomiota ehdotusten journalistiseen tasoon ja niiden elokuvalliseen ja dokumentaariseen laatuun itsenäisinä teoksina. Arvioinnissa painavat tuotanto- ja rahoitussuunnitelmien realistisuus ja täsmällisyys.

Vain erityistapauksissa tukea myönnetään esimerkiksi lyhyille uutisluonteisille tv-inserteille.

Tukea vain tv-levitykseen meneville tuotannoille

Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että tuotannolle on varmistettu vähintään alustavasti tv-levitys kotimaisella kanavalla. Tukihakemuksien arvioinnissa kiinnitetään huomiota siihen, että eri tv-kanavat ovat mahdollisuuksien mukaan tasapuolisesti edustettuina.

Ulkoasiainministeriö voi neuvotella tuotannon valmistumisen jälkeen mahdollisuudesta ostaa kopioita teoksesta av-kokoelmiinsa käytettäväksi ulkoasiainministeriön omassa tiedotuksessa ja globaalikasvatuksessa.

Puolet rahoituksesta muualta

Ulkoministeriön osuus koko tuotannon rahoituksesta voi olla korkeintaan 50 prosenttia.

Yhdelle hankkeelle myönnetyt tukisummat ovat vaihdelleet 5 000 ja 25 000 euron välillä. Tuotannon rahoituksen on oltava EU:n valtiontukisääntöjen mukainen.