Kauppapolitiikka: Venäjän kokoinen aukko

Venäjän poistuminen kauppakumppanien joukosta vaikuttaa ihmisten ja yritysten elämään monin tavoin.


Venäjän aloittamasta hyökkäyssodasta johtunut kaupankäynnin äkkipysäytys on iskenyt kovaa Venäjän-kauppaa harjoittaneisiin suomalaisyrityksiin. Muutos näkyy selvästi myös Imatran ja Lappeenrannan seutujen katukuvassa, mutta paikallisten suhtautuminen on realistisen levollista – kaikki ymmärtävät, miten isoista asioista nyt kamppaillaan ja pakotteiden takana seisotaan vankasti.

Syyskuun numerossa kerromme myös, miten Venäjä on ajanut itsensä länsimaiden silmissä paitsioasemaan ja miten Venäjälle asetetut ennennäkemättömät talouspakotteet ovat osuneet Venäjän talouteen. Tähän mennessä EU-maiden ja sen kumppaneiden yhteinen pakoterintama on pitänyt, mutta miten käy talven tullen?

Lähikuvassa-haastattelussa on bisnespelin raskassarjalainen Olli-Pekka Kallasvuo, jonka mukaan Suomi ei saa hukata erityisasemaansa Kiinassa.

Uudessa lehdessä asiaa myös vihreän siirtymän mineraaliresepteistä, hybridivaikuttamisesta, tekoälyn käytöstä sekä myymisen taidosta. Tutustuimme myös vauhdilla vihertyviin Turkin markkinoihin.

Uusin Kauppapolitiikka-lehti jaetaan tilaajille syyskuun lopussa. Voit lukea jutut myös verkossa(Linkki toiselle web-sivustolle.) tai tilaa lehti ilmaiseksi(Linkki toiselle web-sivustolle.) kotiin!

Lisätietoja

Kauppapolitiikka on ulkoministeriön julkaisema kansainvälisen kaupan aikakauslehti. Kauppapolitiikan löydät seuraavista sosiaalisen median kanavista: