Kauppapolitiikka-lehti suuntaa Saksan kasvaville markkinoille

Tuoreesta ulkoministeriön julkaisemasta Kauppapolitiikka-lehdestä voit lukea, kuinka suomalaisyrityksille kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös lähialueet, kuten vaikkapa tuttu kauppakumppanimme Saksa. Suomen hallitus on asettanut tavoitteekseen kaksinkertaistaa pk-yritysten viennin vuoteen 2020 mennessä ja kasvua haetaan nyt erityisesti lähialueilta.

Kuva: Otavamedia

Euroopan komission kauppapolitiikan pääosaston varapääjohtaja Joost Korte muistuttaa lehdessä, että vapaakauppa on osa EU:n perimää. EU tavoittelee edelleen avoimempia kauppasuhteita Yhdysvaltoihin, mutta tällä haavaa komissio on odottavalla kannalla. EU neuvottelee nyt kahdenvälisiä sopimuksia monien maiden kanssa, mutta mieluummin edistäisimme vapaakauppaa WTO:n kautta, Korte toteaa.

Lehdessä esitellään myös I´m Bluen nuorten yrittäjien menestystarinaa ja sitä, kuinka he kehittivät lukiossa mustikkalimonadin, josta aiotaan nyt tehdä menestyvä vientituote.

Alivaltiosihteeri Markku Keinänen ottaa puolestaan lehdessä kantaa Business Finlandin muodostumiseen ja siihen, kuinka ulkoministeriö jatkaa yhteistä suunnittelua eri toimijoiden kanssa.

Lue lisää:

Kauppapolitiikka-lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Tilaa maksuton Kauppapolitiikka-lehti ja uutiskirje(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).

EU
kauppa
kestävä kehitys
koulutus
tietoyhteiskunta