Kaupallisia suhteita syvennettiin Afrikan maiden ja Suomen välillä

Afrikan maiden suurlähettiläät saivat runsaasti tietoa Suomen vahvuuksista ja hyödyllisiä kontakteja vieraillessaan Suomessa huhtikuussa. Molemminpuoliset kontaktit ovat yksi keino lujittaa kaupallisia suhteita. Niinpä suomalaisten ja afrikkalaisten kauppakamareiden yhteistyötä halutaan vahvistaa entisestään.

Aalto-yliopiston professori Kalevi Ekman esittelee Design Factoryn monipuolisia tiloja. Kuva: Susanne Kinnunen

Suomen vienti Saharan eteläpuolisen Afrikan maihin on vuositasolla noin miljardi euroa, josta Etelä-Afrikan osuus on noin kolmannes. Afrikan taloudet kasvavat maailmantalouden suhdannekuopasta huolimatta. Paikallinen tuotanto ja kasvava keskiluokka lisäävät kysyntää, erityisesti investointihyödykkeissä.

EU-maat ovat edelleen Afrikan maiden suurimmat kauppa- ja investointikumppanit. Esimerkiksi vuonna 2014 EU-maista Afrikkaan suuntautuvien investointien arvo oli lähes 50 miljardia.

Afrikan maiden toimintaympäristö tutuksi

Ulkoministeriön Afrikan ja Lähi-idän osasto järjesti 20. huhtikuuta Saharan eteläpuolisen Afrikan maiden suurlähettiläille tapahtuman, jonka tarkoituksena oli herättää keskustelua Suomen ja Afrikan maiden kaupallis-taloudellisen yhteistyön näkymistä. Osaston järjestämä tilaisuus oli järjestyksessään toinen. Syyskuussa 2015 suurlähettiläät oli kutsuttu vastaavaan tilaisuuteen Suomen suurlähetystöön Tukholmaan.

Päivän lopputuloksena todettiin molemminpuolisesti, että vastaavien tilaisuuksien järjestämistä kannattaa jatkaa. Lähettiläiden ymmärrys Suomen vahvuuksista syveni ja he saivat hyödyllisiä kontakteja. Toisaalta myös suomalaisten toimijoiden ymmärrys Saharan eteläpuolisen Afrikan maiden tilanteista ja potentiaalista syveni, mikä on välttämätön edellytys kaikkia osapuolia hyödyttävien kaupallisten suhteiden synnylle.

Timo Vuori, keskuskauppakamari. Kuva: Helena Kiiskinen
Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden yksikön johtaja Timo Vuori (vas.) kertoi kauppakamareiden toiminnasta ja verkostoitumisesta meillä ja maailmalla Kuva: Helena Kiiskinen

Jatkossa edistetään suomalaisten kauppakamareiden roolia Afrikan toimintaympäristöjen tunnetuksi tekemisessä Suomessa. Suomalaisten ja afrikkalaisten kauppakamareiden yhteistyötä pyritään myös lisäämään.

Etelä-Afrikalla ja Namibialla suurlähetystöt Helsingissä

Saharan eteläpuolisen Afrikan maista Etelä-Afrikalla ja Namibialla on suurlähetystö Helsingissä. Muut maat ovat edustettuina Pohjoismaiden tai Euroopan pääkaupungeista.

Päivän ohjelmaan osallistuivat lähettiläät Botswanasta, Burundista, Eritreasta, Ghanasta, Keniasta, Namibiasta, Etelä-Afrikasta, Nigeriasta, Nigeristä, Senegalista ja Ugandasta.

Startup Saunan nuorten yrittäjien into vakuutti Afrikan maiden suurlähettiläät. Kuva: Susanne Kinnunen

Ohjelma koostui Keskuskauppakamarin, tulevan Team Finland -talon ja Finpron sekä Aalto-yliopiston tapaamisista. Aalto-yliopistolla lähettiläät pääsivät kiertokäynnille Design Factorylle sekä Startup Saunalle. Nokian Båtvikin edustuskartanossa Kirkkonummella lähettiläät saivat perehdytyksen telekommunikaatiosektorin viimeisimpiin innovaatioihin ja tulevaisuuden kehitykseen. Päivän päätteeksi ryhmä tutustui Ateneumissa Suomen maalaustaiteen kultakauden mestareiden teoksiin ja Suomen historiaan.

Olivia Packalén-Peltola

Kirjoittaja työskentelee virkamiessihteerinä ulkoministeriön Afrikan ja Lähi-idän osastolla.

kauppa