Kansallinen turvallisuusauditointikriteeristö Katakri 2020 julkaistu

Kansallisen turvallisuusviranomainen NSA julkaisee Katakri 2020:n, eli viranomaisten tietoturvallisuuden auditointityökaluksi tarkoitetun kansallisen auditointikriteeristön 18.joulukuuta 2020 verkkoversiona. Katakrin päivitystyö ja hallinnointi on ollut NSA:n yhteistyöryhmän alla toimineen ohjausryhmän vastuulla. Ohjausryhmässä ovat olleet edustettuina toimivaltaisten viranomaistahojen lisäksi elinkeinoelämän edustajat.

Katakri on osoittautunut toimivaksi työkaluksi, jolla on merkittävää arvoa myös Suomen maineelle tietoturvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä sekä suomalaiselle yritysmaailmalle laajemminkin. Katakrin neljännen version päivitystyön taustalla keskeisimpänä tekijänä on ollut vastaaminen 2020 alusta uusiutuneen kansallisen lainsäädännön muutoksiin.

Uudessa ohjeessa on huomioitu myös digitaalisen tietojenkäsittelyn kehitysaskeleita, sekä täydennetty työkalun tarkoituksenmukaiseen käyttöön liittyviä ohjeistuksia. Painettu julkaisu ja englanninkielinen verkkoversio on saatavilla vuoden 2021 alkupuolella. Uusi Katakri on nyt ladattavissa ulkoministeriön verkkosivuilla.

 

Lisätietoa asiassa antaa Kansallisen turvallisuusviranomaisen (NSA) päällikön sijainen Mikael Raivio 0295 351 392. Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.