Junayhteys Helsingistä Souliin esillä ministeri Vilénin Etelä-Korean matkalla

Ulkomaankauppaministeri Jari Vilén tapasi tasavallan presidentin Etelä-Korean vierailun yhteydessä presidentti Kim Dae-jungin, jonka erityislähettiläs Lim Dong-won oli juuri palannut vierailulta Pohjois-Koreaan ja saanut pitkään seisahduksissa olleeseen liennytyspolitiikkaan taas uutta vauhtia. Tapaamisessa tuli esiin yksi Koreoiden yhteistyöhankkeista, jolla olisi merkitystä Suomenkin kannalta, nimittäin rautatieyhteyden rakentaminen niemimaan poikki. Se mahdollistaisi junayhteyden Helsingistä Souliin. Vilén keskusteli presidentin kanssa myös EU:n laajentumisesta.

Ministeri Vilén osallistui tasavallan presidentti Tarja Halosen ensimmäiselle vienninedistämismatkalle Etelä-Koreaan 8.-11. huhtikuuta. Virallisen valtuuskunnan lisäksi valtiovierailuun osallistui korkea-arvoinen 21 yritysjohtajan valtuuskunta. Suomen kymmenestä suurimmasta yrityksestä matkalla oli mukana kahdeksan. Myös muutamia pienempiä Etelä-Korean kanssa kauppaa käyviä yrityksiä oli edustettuna. Yritysvaltuuskunnan johtajana oli konserninjohtaja Christoffer Taxell Partekista.

Valtuuskunta tapasi myös oppositiojohtajan ja vahvan presidenttiehdokkaan Lee Hoi-changin, jonka kanssa keskusteltiin hänen näkemyksistään Koreoiden yhdistymisesä.

Ministeri Vilén kävi erillisiä keskusteluja ministerikollegoidensa kanssa ja tapasi ulkomaankauppaministeri Hwang Doo-yunin, maa-ja metsätalousministeri Kim Dong-taen sekä kauppa-, teollisuus- ja energiaministeri Shin Kook-hwanin. Näissä tapaamisissa oli mukana suomalaisyritysten edustajia, jotka pääsivät suoraan kertomaan suomalaisesta osaamisesta Etelä-Korean korkeimmille päättäjille ja kuulemaan näiden näkemyksiä sektoreitaan koskevista aiheista.

Lisäksi Vilén allekirjoitti tieto- ja tietoliikenneministeri Yang Seung-taikin kanssa Suomen liikenneministeriön ja Korean tasavallan tieto-ja tietoliikenneministeriön välisen järjestelyn yhteistyöstä ICT-sektorilla.

Vierailun aikana järjestettiin myös TT:n ja FKI:n (Federation of Korean Industries) välinen 12. yhteiskonferenssi. Finpro ja KITA (Korea International Trade Association) allekirjoittivat samaten vierailun aikana sopimuksen yhteistyöstä.