Ilkka Kanervan muistoa kunnioittaen

Suru-uutinen ministeri Ilkka Kanervan poismenosta saavutti ulkoministeriön kiirastorstaina 14. huhtikuuta. Kanerva toimi ulkoministerinä vuosina 2007–2008.

Ilkka Kanerva suurlähettiläskokouksessa vuonna 2015. Kuva: Petri Krook

Kanervan pitkä ja vankka ulkopoliittinen osaaminen näkyi hänen tehtävien hoidossaan ministerinä. Kanervan laajat yhteiskunnalliset verkostot niin kotimaassa kuin ulkomailla antoivat hänelle hyvät tuntosarvet ajankohtaisiin kysymyksiin. Kansainvälinen toiminta oli Kanervalle luontevaa ja hän vahvisti aktiivisesti Suomen suhteita toimikautensa aikana.

Kanervan kaudelle osui muun muassa Suomen Etyj-puheenjohtajuus ja hän toimi järjestön puheenjohtajana alkuvuoden 2008. Kanerva oli pitkän uransa aikana aktiivisesti mukana Etyjin toiminnassa myös monella muulla  tasolla ja tuli myöhemmin ansaitusti nimitetyksi järjestön kunniapuheenjohtajaksi.

Kanerva muistetaan yhteistyöstä ulkoministeriön kanssa myös muissa rooleissaan, mukaan lukien eduskunnan ulkoasiain- ja puolustusvaliokunnissa. Hänen kiinnostuksensa erityisesti Venäjän ja Ukrainan tilanteeseen säilyi loppuun asti ja yhteistyö ulkoministeriön kanssa oli näissäkin aiheissa luontevaa. Ilkka Kanerva oli lämmin, keskusteleva ja pohdiskeleva ministeri, jolla oli vahva kiinnostus myös henkilöstön hyvinvointiin.

Ilkka Kanervan muistoa kunnioitetaan 19. huhtikuuta suruliputuksella ja valaisemalla ulkoministeriön Merikasarmi sinivalkoiseksi.