Hyödynnä EU:n kauppasopimuksia ja säästä vientikuluissa

Yritykset eivät aina hyödynnä EU:n kauppasopimusten tarjoamia tullinalennuksia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tuotteesta maksetaan kohdemaahan, kuten vaikka Etelä-Koreaan vietäessä jopa kahdeksan prosentin tarpeeton tullimaksu.

Siihen kuinka yritykset voivat hyödyntää tullinalennuksia, paneuduttiin 24. toukokuuta tilaisuudessa, jonka järjestivät ulkoasiainministeriö, valtiovarainministeriö, Tulli, Keskuskauppakamari, Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Suomen yrittäjät. Tilaisuuteen osallistui noin 20 yritysedustajaa.

Ulkoministeriö on laatinut yhdessä valtiovarainministeriön ja Tullin kanssa ohjeen, miten yritykset voivat hyödyntää kauppasopimusten tarjoamia tullinalennuksia.

EU:lla on kauppasopimus noin kuudenkymmenen unionin ulkopuolisen maan kanssa. Sopimukset mahdollistavat myös suomalaisten yritysten tuotteiden ja palveluiden helpomman pääsyn sopimusosapuolen markkinoille.

Esimerkiksi Suomen vienti Etelä-Koreaan on lisääntynyt vajaa 40 prosenttia EU:n ja Etelä-Korean välisen kauppasopimuksen seurauksena.

Sopimukset hyödyttävät myös kuluttajia esimerkiksi siten, että tuote- ja palveluvalikoima laajenee ja hinnat saattavat laskea. Makrotasolla kauppasopimukset vaikuttavat positiivisesti Suomen talouskasvuun, työllisyyteen ja kilpailukykyyn.

Voimassa olevien kauppasopimusten lisäksi EU on neuvotellut sopimukset Kanadan (CETA), Singaporen ja Vietnamin kanssa. Yritykset voinevat alkaa hyödyntää CETA-sopimuksen tuomia hyötyjä jo heinäkuussa. Lisäksi EU neuvottelee parhaillaan esimerkiksi Japanin, Meksikon ja Mercosurin (Argentiinan, Brasilian, Paraguayn ja Uruguayn) kanssa. Sopimusneuvottelut Yhdysvaltojen kanssa ovat tauolla.

Ison-Britannian EU-ero (Brexit) tuo yrityksille omat haasteensa, sillä Britannia on ilmoittanut lähtevänsä EU:n sisämarkkinoilta.

Yritysten tulee noudattaa niin sanottuja alkuperäsääntöjä voidakseen hyödyntää kauppasopimusten mahdollistamia tullinalennuksia. Yritysten viennin on täytettävä kolme perusehtoa:

  1. vientituote sisältyy EU:n kauppasopimukseen,
  2. tuotteen alkuperä on EU:sta tai jostain muusta sopimusmaasta ja
  3. tuotteen mukana on alkuperäselvitys.

Tilaisuudessa esiteltiin myös Keskuskauppakamarin tarjoamia palveluita ja keskusteltiin kauppakamarin myöntämistä alkuperä- ja erityistodistuksista sekä siitä, miten messutuote viedään maailmalle.

Lisäksi esiteltiin viranomaisten tarjoamia palveluja yritysten kaupanesteiden vähentämiseksi. Esteitä voivat olla korkeat ja syrjivät tullitasot tai hankalat testaus- ja sertifiointivaatimukset.  Yleisesti kohdatessaan hankaluuksia viennissä tai tuonnissa yritykset voivat olla yhteydessä ulkoasiainministeriöön teamfinland@formin.fi tai Suomen edustustojen Team Finland -koordinaattoreihin.

Tilaisuudessa julkaistiin ulkoasiainministeriön, valtiovarainministeriön ja Tullin yhteistyössä laatima esite Miten yritykset voivat hyödyntää EU:n kauppasopimuksia ja säästää tullimaksuissa?

kauppa