Hakuilmoitus: Haku YK-taustaisten kansalaisjärjestöjen toiminta-avustuksille vuosille 2023–2024 on auki

Ulkoministeriö avaa hakukierroksen suomalaisten YK-taustaisten kansalaisjärjestöjen toiminta-avustuksille vuosille 2023–2024. Haku on käynnissä 30.9.–14.11.2022. Myönnettävä avustus on osa kansalaisyhteiskunnan kehitysyhteistyöhön suunniteltua kehitysyhteistyömäärärahaa. Alustavasti tälle hakukierrokselle suunnitellun rahoituksen määrä on yhteensä noin 2 miljoonaa euroa vuosille 2023-2024. Käytettävissä oleva määräraha toiminta-avustuksille varmistuu, kun eduskunta on hyväksynyt vuoden 2023 talousarvion.

Avustus on harkinnanvaraista valtionavustusta, jonka myöntämisessä noudatetaan valtionavustuslakia (688/2001). Valtionavustuksen myöntämisen yleisistä edellytyksistä säädetään valtionavustuslain 7 §:ssä.

Toiminta-avustus suomalaisille YK-taustaisille kansalaisjärjestöille on osa Suomen kehitysyhteistyön kokonaisuutta. Toiminta-avustus tukee järjestöjen perustoimintaa, viestintää ja globaalikasvatustyötä. Toiminnalla edistetään suomalaisten tietoisuutta YK:sta ja sen eri järjestöistä. Tavoitteena on tuoda monipuolisesti esiin YK:n ja YK-järjestöjen tavoitteita ja kampanjoita sekä Suomen toimintaa YK:ssa osana kansainvälistä sääntöpohjaista järjestelmää.

Suomalaisten kansalaisjärjestöjen YK-taustaisuus tarkoittaa:

  • Läheistä kumppanuutta yhden tai useamman YK-järjestön kanssa esimerkiksi viestinnässä, YK-kampanjoissa, operatiivisessa ja/tai normatiivisessa työssä tai dialogissa.
  • Tämän lisäksi asiantuntemusta ja kokemusta tietystä tai useammasta YK-teemasta ja sen edistämisestä ja/tai tietämyksen lisäämisestä monenkeskisestä järjestelmästä, kansainvälisistä sopimuksista ja kansainvälisestä yhteistyöstä YK-kontekstissa.
  • Merkittävää roolia ja yhteistyötä ulkoministeriön kanssa Suomen kehityspoliittisten tavoitteiden edistämisessä huomioiden YK-konteksti ja Agenda 2030 tavoitteiden edistäminen.

Valtionavustusta myönnetään käytettäväksi valtionavustusten käyttöä koskevien yleisehtojen, toiminta-avustusten lisäehtojen ja eettisten sääntöjen (PDF, 653 kt) mukaisesti. Hakijoiden tulee tutustua näihin ehtoihin ennen avustuksen hakemista. Ulkoministeriö voi myös asettaa valtionavustuspäätöksiin erityisehtoja. Toiminta-avustusten ehtojen mukaisesti järjestön edellytetään kattavan osan tuettavan toiminnan kustannuksista. Kehitysviestintä- ja globaalikasvatustuen osalta järjestön omarahoitusosuuden on oltava kunakin toteutusvuonna vähintään 7,5 %. Hakijalle ei voida myöntää rahoitusta toiminnoille, jos se saa ulkoministeriön tai muun julkisen tahon myöntämää avustusta samaan toimintaan.

Haku ei velvoita ulkoministeriötä myöntämään valtionavustusta kaikille hakijoille eikä hakijan hakemaa avustusta täysimääräisenä. Mikäli hakijalle myönnetään avustusta haettua vähemmän, tulee hakijan toimittaa ministeriölle myöntöön sopeutetut asiakirjat valtionavustuspäätöksessä annettavan ohjeistuksen sekä mahdollisten erityisehtojen mukaisesti.

Hakija voi toimittaa hakukierrosta koskevat kysymykset kansalaisyhteiskuntayksikköön sähköpostitse osoitteeseen keo-30@formin.fi 18.10.2022 asti otsikolla ”Toiminta-avustusten haku 2022”. Vastaukset julkaistaan ulkoministeriön toiminta-avustusten verkkosivuilla 20.10.2022.

Avustuksen hakeminen

Toiminta-avustusta haetaan toiminta-avustuksen hakulomakkeella.  Hakijan tulee selkeästi ilmoittaa hakemuksessa, hakeeko se tukea a) perustoiminnan tukemiseen ja/tai b) viestintä- ja/tai globaalikasvatustoimintaan. Toiminta-avustuksen hakulomake ja Liite 1 vakuutus, löytyvät toiminta-avustusten verkkosivuilta. Lisäksi ulkoministeriön kehitysyhteistyötä koskevat ohjeet ja linjaukset löytyvät ulkoministeriön verkkosivuilta.

Hakulomakkeen liitteet ovat:

Liite 1: Vakuutus

Liite 2: Toimintasuunnitelma, talousarvio, toimintakertomus, tilinpäätös, tilintarkastuskertomus sekä muut mahdolliset asiakirjat, kuten muuttuneet säännöt ja yhdistysrekisterin ote.

Hakemusten arvioinnissa otetaan huomioon ainoastaan hakulomake ja pakolliset liitteet. Hakemukseen ei tule liittää muita asiakirjoja.

Hakemukset liitteineen tulee toimittaa ulkoministeriön kirjaamoon sähköpostitse: kirjaamo.um@formin.fi ja niiden tulee olla perillä viimeistään maanantaina 14. marraskuuta 2022 klo 16.15. Määräajan jälkeen saapuneita hakemuksia ei käsitellä.

Hakemukset liitteineen ovat lähtökohtaisesti julkisia ja tulevat julkisiksi, kun valtionavustuspäätökset on tehty. Hakijoilla on tarvittaessa mahdollisuus perustella asiakirjoista salassapitoa edellyttävät kohdat. Viranomaiselle toimitetun asiakirjan julkisuus arvioidaan kuitenkin tapauskohtaisesti julkisuuslain (621/1999) ja muun lainsäädännön nojalla. Ulkoministeriö päättää sille toimitettujen asiakirjojen julkisuudesta.

Arviointikriteerit hakukierrokselle 2022

Valtionavustushakemukset arvioidaan laadullisten arviointikriteerien sekä kokonaisharkinnan pohjalta. Hakemukset eivät etene laadulliseen arviointiin, jos vähimmäisvaatimukset eivät täyty.

Hakijaa ja hakemusta koskevat vähimmäisvaatimukset:

  1. Toiminta-avustusta voidaan myöntää Suomessa rekisteröityneelle yhdistykselle tai säätiölle, joka haun avautuessa on ollut rekisteröityneenä vähintään kaksi vuotta ja joka täyttää yllä olevan YK-taustaisuuden määritelmän.
  2. Toiminnassa tulee heijastua kehityskysymysten ja/tai kehittyvien maiden näkökulma ja sen tulee olla OECD:n kehitysapukomitean DACin määrittämän kehitysyhteistyön mukaista.
  3. Toiminnassa huomioidaan Suomen kehityspolitiikan tavoitteet ja periaatteet ja se on linjassa kehityspoliittisen kansalaisyhteiskuntalinjauksen (2017) kanssa (PDF, 165 kt). Toiminta on vähintään ihmisoikeussensitiivisellä tasolla Ihmisoikeusperustainen lähestymistapa kehitykseen-yleisohjeen (2015) (PDF, 1,18 mt) määritelmän mukaisesti ja se vastaa vähintään Suomen kehityspolitiikan läpileikkaavien tavoitteiden (2020) (PDF, 485 kt) minimivaatimuksia (do no harm), tavoitteita koskevien ohjeistuksen mukaisesti.

Vähimmäisvaatimukset täyttävät hakemukset arvioidaan seuraavien laadullisten kriteerien perusteella:

  1. Kumppanuus tai yhteistyö YK:n, YK-järjestön tai -järjestöjen kanssa käy hakemuksesta selkeästi ilmi. Hakemuksessa tuodaan esille, että hakijalla on erityistä asiantuntemusta nimenomaan YK:ta koskevasta viestinnästä ja hakemuksesta ilmenevät keskeisimmät aikaisemmalla toiminnalla saavutetut tulokset.
  2. Toiminnalla pyritään lisäämään tietoisuutta erityisesti YK:sta ja sen eri järjestöistä, kansainvälisestä sääntöpohjaisesta järjestelmästä, Agenda 2030:n tavoitteista ja globaaleista kehityskysymyksistä. Koulutusjärjestelmään tai varhaiskasvatukseen suunnattu toiminta kytkeytyy selkeästi voimassa oleviin opetussuunnitelmiin tai varhaiskasvatuksen suunnitelmiin.
  3. Toiminnalle on selkeästi asetetut tavoitteet, toiminnot ja tavoitteiden saavuttamista todentavat mittarit. Aina kun mahdollista, tulostieto eritellään sukupuolen, vammaisuuden ja iän perusteella.
  4. Toiminnalle on määritelty sen tavoitteisiin nähden tarkoituksenmukaiset, riittävän laajat ja moninaiset kohderyhmät. Hakemuksessaan hakija esittää uskottavan ja yksilöidyn suunnitelman siitä, miten kohderyhmät aiotaan saavuttaa ja miten niiden saavuttamista mitataan.
  5. Esitetyt resurssit ovat perustellussa suhteessa tavoitteisiin, toimintoihin, aikatauluun ja kohderyhmään. Budjetti ja aikataulu ovat selkeästi eritelty. Tarve yleishallinnon osalta on hyvin perusteltu. Omarahoitusosuus tai selkeä suunnitelma sen hankkimiseksi on selkeästi esitetty.
  6. Hakemuksessa on määritelty toimijan ja toiminnan kannalta keskeiset riskit ja niihin varautuminen.

Arvioinnissa osana kokonaisharkintaa voidaan lukea eduksi myös:

  • monipuoliset ja toiminnan tavoitteille lisäarvoa tuovat yhteistyökumppanuudet ja/tai –verkostot;
  • maantieteellisesti laajat tai uudet alueet Suomessa ja moninaiset ja/tai uudet kohderyhmät;
  • vammaisten henkilöiden osallistuminen sekä hankkeen toimintojen ja tuotosten esteettömyys ja saavutettavuus;
  • innovatiivisuus ja uusien viestinnällisten tai kasvatuksellisten toimintatapojen kehittäminen, jotka sopivat tämän hetken media- ja kasvatustyön ympäristöön ja kehityspolitiikan ajankohtaisiin teemoihin.

Ulkoministeriö huomioi arvioinnissa lisäksi kokemukset aikaisemmasta yhteistyöstä ulkoministeriön kanssa sekä hakijasta ja hakijan aiemmasta valtionavustuksen käytöstä ulkoministeriölle kertyneitä, todennettavissa olevia kokemuksia ja arvioita.