Fulbright-stipendit jaettiin

Kaksikymmentä suomalaista Fulbright-stipendiaattia lentää syksyllä Atlantin taakse opiskelemaan amerikkalaisissa yliopistoissa tai tutkimuslaitoksissa. Yhdysvalloissa opiskeluun tarkoitetut Fulbright-stipendit jaettiin eilen ulkoministeriön isännöimässä tilaisuudessa Helsingin Katajanokalla.

"Hienolta tuntuu", kommentoi ASLA-Fulbright-stipendin saanut Ukko Metsola.

Ulkomaankauppaministeri Jari Vilénin erityisavustajana toiminut Metsola jätti ulkoministeriön hallituksen vaihtuessa huhtikuussa ja palasi nyt tyytyväisenä tuttuihin tiloihin noutamaan stipendiä. Ministerin avustaminen oli sen verran kiireistä hommaa, että kesälaitumet tuntuvat Metsolasta tervetulleilta ennen syksyn haasteita.

Kesäloman jälkeen edessä on muutto Harvardiin, jonka Kennedy School of Governmentissa Metsola aloittaa opiskelun. "Luulen, että yliopisto sopii hyvin eurooppalaisellekin opiskelijalle, sillä siellä ei kouluteta suoraan Washingtonin hallintoon sopivia virkamiehiä. Esimerkiksi johtamiseen tai tilastolliseen analyysiin liittyvät aineet ovat yleispäteviä kaikkialla", Metsola uskoo.

Fulbright-stipendit myöntää Fulbright Center, jonka toimintaa rahoittavat Suomen opetusministeriö, Yhdysvaltain ja Kanadan valtiot sekä Suomen ja Yhdysvaltain hallitusten perustama tukisäätiö. Stipendiohjelmien tavoitteena on koulutus- ja kulttuurialojen vaihdon avulla edistää kansainvälistä yhteistyötä ja tukea Suomen ja Yhdysvaltain kansojen keskinäistä ymmärrystä.

Fulbright Center rahoittaa suomalaisten ja amerikkalaisten stipendiaattien opintoja ja tutkimustyötä noin 600 000 eurolla vuodessa. Rahoitus myönnetään joko kaikki kulut kattavina stipendeinä tai osarahoituksena. Nyt stipendin saaneista suomalaisista kymmenen on ASLA Fulbright -stipendiaattia, kaksi Mid-Career Professional Development -stipendiaattia ja yksi Fulbright Center's Undergraduate -stipendiaatti. Kaksi opiskelijaa matkustaa Yhdysvaltoihin ASLA-Fulbright Junior Scholar -stipendillä ja viisi opettajaa osallistuu Fulbright Teacher Exchange -ohjelmaan.









The Fulbright Centerin suomenkieliset sivut(Linkki toiselle web-sivustolle.)

koulutus
kulttuuri
opiskelu