EU:n ja Aasian maiden huippukokous toteutuu, vahvisti ulkoministeri Tuomioja

Valkenburg, 3. 9. (STT)

EU:n ja Aasian maiden Asem-huippukokous pidetään suunnitellusti Hanoissa Vietnamissa 8.-9. lokakuuta. Hollannin Valkenburgiin epäviralliseen kokoukseen perjantaina saapuneet EU:n ulkoministerit pääsivät sopuun Burman liittymisestä Asem-ryhmään. Burma-kiistan pelättiin kaatavan koko huippukokouksen.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) vahvisti perjantaina, että Asem-kokous järjestetään laajennetussa kokoonpanossa. Laajennus merkitsee, että Hanoissa ovat mukana kaikki 25 EU-maata sekä 13 Aasian maata, joista kolme on uusia: Burma, Laos ja Kambodzha.

Asemia uhannut kiista kietoutuu Burmaan. EU:lla on ollut vaikeuksia hyväksyä Asem-ryhmään maa, jossa ihmisoikeuksia ei noteerata kovinkaan korkealle. Britannia, Ruotsi ja Tanska ovat suhtautuneet Burmaan erityisen kielteisesti.

Maastrichtin kupeella olevassa Valkenburgin pikkukylässä ulkoministerit siirsivät lopulta kiistan syrjemmäksi ja totesivat, että Asem kokoontuu puheenjohtajamaa Hollannin asettaman aikataulun mukaisesti.

Hollanti oli ponnistellut varsin tiiviisti kiistan laukaisemiseksi. Se muun muassa nimesi EU:n komission entisen ulkosuhdekomissaarin Hans van den Broekin kiertämään Asem-maita ja pohjustamaan kokouksen järjestämistä.

Tuomioja korosti kuitenkin, että EU pitää edelleen kiinni aiemmista tavoitteistaan kohentaa Burman ihmisoikeustilannetta.

Burmalle asetettaneen myöhemmin määräaika, johon mennessä korjausten tulee näkyä. Mikäli mitään ei tapahdu, EU todennäköisesti määrää uusia pakotteita. Esillä on ollut muun muassa viisumikäytännön kiristäminen ja jopa investointikielto.

Hanoin kokoukseen Burma ei myöskään saane osallistua aivan huipputasolla.

Suomea ratkaisu helpottaa, koska Asem-kokouksesta kaavaillaan Suomen EU-puheenjohtajakauden suurinta kansainvälistä tapahtumaa syksyllä 2006.

















EU