Etyjille merkittävä kansainvälinen tunnustuspalkinto

Etyjlle myönnettiin Münchenin turvallisuuskokouksen yhteydessä 7. helmikuuta arvostettu Ewald von Kleist -palkinto tunnustuksena järjestön tekemästä työstä rauhan, vakauden ja turvallisuuden edistämiseksi Euroopassa. Palkinto kunnioittaa Münchenin turvallisuuskonferenssin vuonna 1963 perustaneen Ewald von Kleistin (1922–2013) poliittista elämää ja työtä.

Kuva: OSCE/ Evgeniy Maloletka
Foto: OSCE_Evgeniy Maloletka

Palkinnon myöntöperusteissa korostettiin Etyjn keskeistä roolia sillanrakentajana sekä järjestön tekemää työtä Ukrainan kriisin lopettamiseksi.

Erityismaininnan sai myös SMM-monitorointimissio, jonka työtä Suomikin on tukenut merkittävästi. Suomalaisia monitoroijia on kentällä parhaillaan noin 20 ja rahallista tukea annettiin viime vuonna kaksi miljoonaa euroa.

Palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa henkilön sijasta järjestölle ja sen vastaanotti järjestön puolesta puheenjohtajamaan Serbian ulkoministeri Ivica Dačić.

Myös viime vuoden puheenjohtajamaan Sveitsin Didier Burkhalter ja vuoden 2016 puheenjohtajan Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier sekä Etyjin pääsihteeri Lamberto Zannier olivat läsnä palkinnonjakotilaisuudessa. 

Aiemmin palkinnon ovat saaneet Henry Kissinger (2009), Javier Solana (2010) sekä Helmut Schmidt ja Valéry Giscard d'Estaing (2014).