Ennakkotietoa kaupan esteistä yrityksille

Suomalaisten yritysten kannattaa seurata WTO:n ilmoituksia tulevista määräyksistä, jotka vaikuttavat ulkomaankauppaan.

Tuotteiden uudet tai muuttuvat tekniset määräykset eri maissa voivat luoda tarpeettomia esteitä ulkomaankaupalle.

Suomen yritysten on mahdollista varautua tuleviin muutoksiin vientimarkkinoillaan ja pyrkiä vaikuttamaan teknisten määräysten sisältöön seuraamalla kauppakumppanien Maailmankauppajärjestö WTO:lle tekemiä ilmoituksia tulevista määräyksistä.

Yritysten on näin mahdollista seurata esimerkiksi Venäjän, Yhdysvaltojen ja Kiinan suunnittelemia tuotemääräyksiä ja sertifiointivaatimuksia jo varhaisessa vaiheessa.

Jos tuleva määräys hankaloittaisi tarpeettomasti vientiä kohdemaahan, yrityksiä pyydetään olemaan yhteydessä ulkoministeriöön osoitteella tradebarrier@formin.fi tai suoraan EU-komissioon, jonka on mahdollista ottaa asia esille kauppakumppanin kanssa WTO:ssa.

Tietoja tulevista määräysehdotuksista saa ajantasaisesti alla mainituista tietokannoista. 

WTO:n teknisiä määräysehdotuksia koskeva Suomen WTO-tietopiste on siirtynyt 7. huhtikuuta 2015 alkaen Suomen standardisoimisliitosta (SFS) työ- ja elinkeinoministeriöön (TEM). Lisätietoja osoitteesta www.tem.fi/wto_tietopiste(Linkki toiselle web-sivustolle.).

Standardisointia käsittelevissä asioissa tietopisteenä toimii edelleen SFS.

Lisätietoja: ulkoministeriö Heli Siikaluoma, kaupallinen neuvos puh. 0295 351 133