Ekonomi ulkoministeriössä: Kauppaa ja paljon muuta

Kirsikka Lehto-Asikainen Kirsikka Lehto-Asikainen

Opiskelin Helsingin kauppakorkeakoulussa kansainvälistä liiketoimintaa, talousmaantiedettä ja kieliä, joten ulkoministeriöön hakeutuminen oli luonteva vaihtoehto.

Työskentelin pari vuotta yksityisellä sektorilla ennen kuin hain KAVAKU-kurssille. Koin, että ulkoministeriöön halutaan eritaustaisia ihmisiä ja ekonomina erotuin hakijajoukosta.

Ulkoministeriössä minua viehätti mahdollisuus työskennellä erityyppisissä kansainvälisissä tehtävissä ja uraan kuuluva tehtävien vaihtuminen muutaman vuoden välein. Olenkin päässyt työskentelemään kiinnostavissa tehtävissä niin kotimaassa kuin ulkomailla. Ministeriössä työskentelin alkuun viestintä- ja kulttuuritehtävissä sekä Afrikka-tehtävissä, kunnes lähdin ensimmäiselle ulkomaankomennukselle Tansaniaan. Sen jälkeen siirryin Suomen suurlähetystöön Ranskaan. Suomeen paluun jälkeen olen toiminut turvallisuuspolitiikan tehtävissä sekä ylimmän virkamiesjohdon avustajana.

Mielestäni ulkoministeriö tarjoaa monia mahdollisuuksia myös kauppatieteilijöille, tietysti viennin ja kansainvälistymisen edistämisen, taloudellisten ulkosuhteiden ja kauppapolitiikan tehtävissä, mutta myös oman asiantuntemuksen ja osaamisen laajentamisen näkökulmasta. Eteneminen asiantuntijatehtävistä esimiestehtäviin vie kuitenkin oman aikansa.

Kirsikka Lehto-Asikainen
Ekonomi, Helsingin kauppakorkeakoulu, valmistumisvuosi 1996