Aurinkopaneelit sähköistävät Tansanian maaseutukyliä

Aurinkovoimaan perustuvat paikalliset piensähköverkot mullistavat elämän Tansanian kylissä, jotka ovat aiemmin olleet sähkönjakelun ulottumattomissa.

Kantaverkko tavoittaa vain muutaman prosentin maaseudun asukkaista. Varakkaimmilla saattaa olla bensiiniä nielevä generaattori, mutta valtaosa kodeista on kokonaan ilman sähköä.

“Ennen saimme valoa öljylampuista. Ne olivat vaarallisia lapsille”, itätansanialaisessa Melelan kylässä asuva Mama Jawa kertoo. “Puhelin piti ladata kaupassa.”

Nyt Jawan seitsenhenkisen perheen kodissa on kaksi sähkölamppua ja oma kännykkälaturi. Niiden virta on peräisin aurinkopaneelista, joka on osa Melelan pienverkkoa.

Verkon on asentanut yhtiö nimeltä Devergy, joka myös vastaa sen toiminnasta ja sähkön myynnistä.

“Laturin ja kahden lampun peruspaketin hinta on 40 000 shillinkiä (noin 17 euroa), jonka jälkeen sähkö maksaa 500 shillinkiä (reilut 20 senttiä) päivässä”, Devergyn kahden ystävänsä kanssa perustanut Fabio De Pascale sanoo.

Aurinkosähkön valaisema kioski Mpuin kylässä Länsi-Tansaniassa. Mpui on yksi viidestä kylästä, joihin Devergy laajentaa parhaillaan verkkoaan. Kuva: Gianluca Cescon / Devergy.

Lasku maksetaan mobiilirahalla

Lasku maksetaan mobiilirahalla kännykän avulla. Jokaisessa talossa on oma mittari. Kun rahat tulevat tilille, sähkö napsahtaa päälle. Mittareita ja paneeleita seurataan reaaliaikaisesti Devergyn pääkonttorissa Dar es Salaamissa.

“Jos vaikka rotta on syönyt sähköjohdon, saamme siitä tiedon ja voimme lähettää paikallisen teknikon hoitamaan asian”, De Pascale selittää.

Devergy on saanut toimintansa käynnistämiseen tukea Suomen rahoittamasta energia- ja ympäristökumppanuushankkeesta EEP:stä. Tuki on ollut tarpeen, sillä teknologia on kallista ja toimintaympäristö haastava.

“Rahoitus on antanut meille mahdollisuuden kehittää konseptiamme. Tuetun pääoman osuus pienenee koko ajan. Uskomme pystyvämme toimimaan puhtaasti kaupallisella pohjalla parin vuoden sisällä.”

Yksi Devergyn aurinkopaneeli riittää viiteen peruspakettiin. Sähkön määrää on helppo kasvattaa esimerkiksi televisiota, stereota tai jääkaappia käyttävän asiakkaan tarpeisiin.

Omaa kauppaansa Kibaonin kylässä pyörittävällä Said Kionjolla on kaksi mittaria eli tuplapaketti. Kaupassa asiakkaat voivat ladata puhelimiaan pientä maksua vastaan.

Edullista aurinkosähköä

Aiemmin Kionjo sai sähkönsä generaattorista. “Aurinkosähkö on hyvä, koska se on polttoöljyä halvempaa”, hän perustelee vaihtoa.

Edullisuus, helppokäyttöisyys ja energian vieminen kantaverkkojen ulkopuolelle ovatkin aurinkosähkön suurimmat vahvuudet – ympäristöystävällisyyden lisäksi. Fabio De Pascalen mukaan heidän energiansa on noin kolmanneksen halvempaa kuin polttoöljyllä tuotettu.

Äärimmäisen köyhyyden kitkeminen edellyttää, että myös ne 1,5 miljardia ihmistä, jotka nyt elävät virranjakelun ulkopuolella, saavat kotiinsa sähköt. Devergyn kaltaisten edelläkävijäyritysten kehittelemät puhtaan energian pienjärjestelmät ovat tässä keskeisessä roolissa.

Tällä hetkellä Devergyllä on Tansaniassa 900 asiakasta kuudessa kylässä. Yhtiö laajentaa parhaillaan verkkoaan. Tavoitteena on tuhat uutta asiakasta ennen vuoden loppua.

Tansaniassa EEP:n siemenrahoitusta on aiemmin myönnetty myös Mobisol-yhtiölle pienten aurinkosähköjärjestelmien kehittämiseen.

Henri Purje

Kirjoittaja on Tansaniassa asuva vapaa toimittaja

Energia- ja ympäristökumppanuusohjelma (EEP)

  • Suomen, Itävallan ja Britannian yhdessä rahoittama.
  • Tavoitteena vähentää köyhyyttä ja energiantuotannon haitallisia ympäristövaikutuksia parantamalla kohtuuhintaisen uusiutuvan energian tarjontaa kehitysmaiden maaseudulla.
  • Käynnistyi Väli-Amerikassa 2002, on sittemmin laajentunut Kaakkois-Aasiaan ja Afrikkaan. Itäisessä ja eteläisessä Afrikassa vuodesta 2010.
  • Tarjoaa rahallista tukea innovatiivisille yrityksille ja instituutioille niiden toiminnan alkuvaiheessa. Tuen turvin yritykset voivat kehittää liiketoimintaansa kaupallisesti kestäväksi.

energia
ilmansuojelu
ilmastonmuutokset
kestävä kehitys