”Motivoivinta on, jos onnistuu tekemään itsensä tarpeettomaksi” – tällaista on työ humanitaaristen kriisien keskellä

19.8. vietetään kansainvälistä humanitaarisen avun päivää. Avustustyöntekijät kolmesta Suomen tukemasta järjestöstä kertovat, mikä heitä motivoi ja meneekö apu perille.

Moses Habib Soro

Työskentelee Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen työn koordinaattorina Etelä-Sudanissa. 

Moses Habib Soro
"On inspiroivaa ohjata järjestömme nuoria, etenkin juurivalmistuneita työntekijöitä. Kun seuraan heidän osaamisensa kehittymistä, saan itsekin uutta motivaatiota", Moses HabibSoro sanoo. Kuva: Patrick Meinhardt/ Kirkon Ulkomaanapu

“Olen työskennellyt viimeiset kahdeksan vuotta humanitaarisen avun projektien johdossa. Työssäni olen keskittynyt etenkin koulutuksen tarjoamiseen konfliktien keskellä sekä parantamaan humanitaarisista kriiseistä kärsivien ihmisen ruokaturvaa ja auttamaan heitä luomaan toimeentulomahdollisuuksia.

Olen työskennellyt Kirkon Ulkomaanavun palveluksessa vuodesta 2014. Viimeiset kolme vuotta olen toiminut järjestön humanitaarisen avun koordinaattorina Etelä-Sudanissa. Olen itse eteläsudanilainen ja asun maan pääkaupungissa Jubassa. Vaimoni ja neljä poikaani asuvat Ugandassa, missä käyn kolmen kuukauden välein. Nyt en ole päässyt tapaamaan perhettäni tammikuun jälkeen, koska covid-19-pandemian vuoksi rajaliikennettä on rajoitettu.

Teen tiivistä yhteistyötä toimistomme muiden yksikköjen, kuten hankintojen ja rahoituksen sekä budjetoinnin parissa. Vierailen säännöllisesti myös seitsemässä aluetoimistossamme. Tuen toimistojen tiiminvetäjiä humanitaaristen hankkeiden toteuttamisessa, esimerkiksi hankkeiden seurannassa ja raportoinnissa. Myös hankkeita arvioivan tiimimme tukeminen kuuluu työnkuvaani. Osallistun säännöllisesti myös valtakunnallisiin ja alueellisiin koordinaatiofoorumeihin sekä pidän yhteyttä Unicefiin, Etelä-Sudanin humanitaariseen rahastoon ja muihin rahoittajiimme, joilla on toimistot Etelä-Sudanissa.

Minua motivoi uuden oppiminen ja se, kun keksimme jonkun käytännöllisen idean, jolla toimintaa voidaan kehittää. Viimeisten neljän kuukauden ajan olen yrittänyt löytää uusia tapoja jatkaa työtä koronakriisistä huolimatta. Hiljattain saimme esimerkiksi jaettua yli 1 500 kotitaloudelle maataloustyökaluja ja siemeniä sisältäneet paketit niin, että jakelu onnistui turvavälit säilyttäen. Henkilökuntamme oli suojautunut maskeilla ja ihmisillä oli mahdollisuus pestä kätensä.

Alueilla, joissa on meneillään humanitaarinen kriisi, tilanteet muuttuvat koko ajan. Se vaatii työntekijöiltä kriittistä ajattelua, tehokasta viestintää ja joustavuutta päätöksenteossa. Olen oppinut, että avainasemassa on ymmärtää perusasiat kriisistä, etenkin sen pitkän ajan vaikutukset ja yksityiskohdat.

Viimeaikainen kokemukseni pitkittyneistä siirtolaiskriiseistä on saanut minut huomaamaan, että usein maan sisäisissä pakolaistilanteissa ei huomioida riittävästi sitä, millaisia sosioekonomisia vaikutuksia kriisit aiheuttavat vastaanottajayhteisöissä. Tämän seurauksena käy yhä useammin niin, että alueilla joille muuttoliikettä tapahtuu, paikalliset joutuvat jakamaan jo valmiiksi niukat resurssinsa uusien perheiden kanssa. Humanitaarinen apu tuntuu keskittyvän enemmän siirtolaiseksi joutuneen väestönosan tarpeisiin.

Itse ajattelen vuosien kokemukseni pohjalta niin, että on mahdollista auttaa sekä kotinsa jättäneitä että vastaanottajayhteisöjä pyrkimällä vähentämään niiden niukkoihin resursseihin kohdistuvia paineita ja minimoimaan resurssien jakamiseen liittyvää kilpailua ja jännitteitä.

Globaali humanitaarinen tilanne on heikentynyt viime vuosina; esimerkiksi aseellisiin konflikteihin liittyvät humanitaariset kriisit ovat lisääntyneet ja pitkittyneet. Kriiseillä on merkittäviä ja pitkäkestoisia vaikutuksia sosioekonomiseen kehitykseen, ja ne heikentävät ihmisten turvallisuutta sekä toimeentulo- ja koulutusmahdollisuuksia. Usein haavoittuvimmassa asemassa oleva väestönosa kärsii eniten niistä negatiivisista vaikutuksista, joita kriisit aiheuttavat terveydelle, psyykkiselle hyvinvoinnille ja elinympäristölle.

Rauha on paras lahja, jonka ihmiskunta voi saada. Toivon, että suomalaiset arvostavat sitä, että ovat saaneet elää rauhassa jo yli sadan vuoden ajan. Joillakin alueilla edes vuoden kestävä rauha on toiveunta.”

Alli Miikkulainen

Työskennellyt Punaisen Ristin terveysdelegaattina Libanonissa, Bangladeshissa, Syyriassa ja Etelä-Sudanissa 112 kuukauden pituisilla komennuksilla.

Alli Miikkulainen
"Mielestäni humanitaarisen työn glorifiointi on tarpeetonta. Auttaa voi monella tapaa, enkä usko, että suurin osa humanitaarisista työntekijöistä kokee valintaansa  uhrauksena. Päinvastoin, työ on kiinnostavaa ja antaa paljon", Alli Miikkulainen sanoo.​

”Olen koulutukseltani terveydenhoitaja ja terveystieteiden maisteri. Terveysdelegaattina tekemäni työtehtäväni ovat vaihdelleet paikallisen perusterveydenhuollon tukemisesta kenttäsairaalan potilasdatan analysointiin. Kaikki roolit ovat liittyneet jollain tavalla kansanterveyteen joko paikallisesti tai laajemmin väestötasolla.

Etelä-Sudanissa vietimme yleensä viikon kerrallaan Punaisen Ristin tukemilla paikallisilla terveysasemilla, minkä aikana tuimme terveysaseman henkilökuntaa ja tapasimme paikallisia viranomaisia tarpeen mukaan. Tiimissäni oli eteläsudanilainen kätilö ja sairaanhoitaja, ja yleensä meillä jokaisella oli kenttäreissun ajalle omia tavoitteita liittyen kunkin osaamisalueisiin.

Tyypillisenä päivänä saatoimme esimerkiksi järjestää koulutusta yhteisön perinteisille ”lapsenpäästäjille”, keskustella kylän vanhimpien kanssa terveysaseman haasteista ja viettää aikaa terveysaseman henkilökunnan kanssa tukien heitä potilastyössä tai parantaaksemme yhdessä esimerkiksi lääkevaraston tai jätehuollon toimivuutta. Näillä klinikoilla ei ole sähköä eikä juurikaan koulutettua henkilökuntaa, mutta niillä on suuri merkitys yhteisöilleen. Yövyimme terveysasemien alueilla teltoissa.

Kenttäsairaalakomennuksilla taas olen työskennellyt potilastietojärjestelmien parissa. Se on sisältänyt esimerkiksi järjestelmän suunnittelua, datan keruuta sairaalan eri osastoilta, datan analysointia ja tiedon tuottamista suunnittelua ja raportteja varten. Silloin olen tehnyt työtä enimmäkseen tietokoneella jossakin sairaalan alueella.

Työ vaihtelee eri kontekstien ja roolien välillä huomattavasti, mutta kaikissa rooleissa tärkeää on yhteistyö muiden delegaattien ja paikallisten työntekijöiden kanssa. Jokaisen täytyy olla valmis venymään omien tehtävien ulkopuolelle tarpeen ja taitojen mukaan. Lyhyillä komennuksilla töitä tehdään aamusta ja iltaan eikä vapaapäiviä aina ole, kun taas pidemmillä komennuksilla pyrin ylläpitämään inhimillisiä työaikoja.

Kohtaamiset kentällä muistuttavat jatkuvasti siitä, kuinka samanlaisia ihmiset lopulta ovat kaikkialla - lähtökohdat vain ovat erilaisia ja toisille suotuisammat. Luonnonkatastrofit, epidemiat ja sodat myös tekevät näkyväksi sen, että katastrofi voi kohdata kenet tahansa. Solidaarisuus tuntuu tästä lähtökohdasta luonnolliselta ja väistämättömältäkin. Humanitaarinen apu ei ratkaise sotia tai muita ongelmia mutta voi tarjota merkittävän avun yksilö- ja yhteisötasolla. Kaikki apu ei myöskään ole automaattisesti hyödyllistä, ja huolellinen arviointi tilanteesta sekä kohdeväestön kuunteleminen on välttämätöntä.

Minua motivoi työssä myös data. Kansanterveystyössä hyöty näkyy varsinkin pitkällä aikavälillä esimerkiksi kuolleisuus- ja sairastavuusluvuissa, mutta lyhyelläkin aikavälillä on mahdollista nähdä muutoksia esimerkiksi rokotuskattavuudessa tai äitiysneuvolan asiakasluvuissa. Esimerkiksi edellisellä komennuksellani Etelä-Sudanissa autoimme paikallista terveysasemaa lisäämään tietoutta perhesuunnittelun hyödyistä yhteisön parissa. Työ tuli näkyväksi, kun perhesuunnittelukäynnit terveysasemalla lisääntyivät.

Ehkä kuitenkin motivoivinta on se, jos onnistuu tekemään itsensä tarpeettomaksi. Humanitaarinen apu pyrkii lähtökohtaisesti olemaan väliaikaista, ja kaikissa operaatioissa tavoitteemme on aina tukea paikallista palveluntarjoajaa tai Punaista Ristiä/Puolikuuta lopulta selviämään ilman ulkopuolista apua.

Toivoisin, että koronapandemia saisi ihmiset muistamaan, että vastaavia paikallisempia haasteita on eri puolilla maailmaa jatkuvasti, vaikka ne eivät ylittäisikään uutiskynnystä Suomessa. Jokainen voi myös yrittää kuvitella, minkälaisia vaikutuksia pandemialla on ollut esimerkiksi Jemenissä, joka on kärsinyt jo valmiiksi muun muassa sodasta, nälänhädästä ja koleraepidemiasta.” 

Pauli Immonen

Työskentelee WFP:llä ilmailuasiantuntijana WFP:n ja WHO:n yhteisessä yksikössä, joka koordinoi Covid-19:a liittyviä kuljetustarpeita.

Pauli Immonen
”Humanitaarista toimintaa täytyy tehdä sen
itsensä vuoksi, mutta se on järkevää myös
itsekkäistä syistä. On Suomen ja suomalaisten
etu, että autamme ihmisiä siellä missä he ovat”, Pauli Immonen sanoo.

”Kun koronakriisi alkoi, lentoliikenne pysähtyi ja noin kolmannes maailman rahdista ei enää liikkunut. Suomella ja muilla EU-mailla oli ongelmia saada riittävästi maskeja ja muita suojavarusteita, vaikka niillä on rahaa, valtaa ja lentoyhtiöitä.

Voimme vain kuvitella, millainen haaste tilanne oli niiden ihmisten näkökulmasta, jotka elävät maailman konfliktialueilla ja kehitysmaissa. Tähän tarpeeseen YK:ssa perustettiin WFP:n ja WHO:n yhteisyksikkö, joka koordinoi koronaan liittyviä poikkeusolojen kuljetustarpeita. Ne ovat suuremmat kuin yhdenkään tähänastisen humanitaarisen kriisin aiheuttamat.  Toimintaa jatketaan kuukausi kerrallaan, ja jatko riippuu pandemian kehittymisestä sekä siitä, miten kaupallisen lentotoiminnan kapasiteetti nousee.

WFP:llä on YK:n organisaatioista paras ammattitaito logistiikassa. Työmme idea on saada tavara liikkumaan ympäri maailma; yksinkertaistetusti yksikkömme vastaa siitä, että maski saadaan kiinalaiselta tehtaalta afrikkalaisen kasvoille. Siinä välissä on monta lentokonetta ja rekkaa.

Nykytilanne on siinä mielessä ainutlaatuinen, että yleensä toimituksia tehdään vain yhteen maahan tai alueelle kerrallaan. Nyt niitä lähtee 138 maahan – kuin sammuttaisimme kerrostaloa, jossa palopesäkkeitä on joka puolella.

Teen asiantuntijatyötä konttorilta käsin Genevessä. Olen ammatiltani lentäjä, joten tunnen konetyypit ja osaan ohjeistaa siinä, minkä kokoisiin paketteihin tavara kannattaa pakata, jotta ruuman tila saadaan optimoitua, ja millainen reitti valita. Jos lasti on menossa vaikkapa Namibiaan, voikin olla järkevämpää lentää Etelä-Afrikkaan ja viedä toimitus sieltä kuorma-autolla, sillä lentäminen on kallein kuljetusmuoto.

Reittien suunnittelussa lentoyhtiöiden pitää lisäksi huomioida esimerkiksi karanteenivaatimukset. Eteen tulee myös vaikeita eettisiä valintoja. Mitä tehdään, jos vain osa lastista on koossa: odotetaanko että kone saadaan täyteen mutta jolloin ihmisiä ehkä sairastuu turhaan vai lennetäänkö vajaalla koneella, mikä on paljon kalliimpaa? Onneksi minun ei tarvitse näistä päättää ja muutenkin työtä tehdään tiimissä ja yhteistyössä asiakkaiden eli WHO:n, Unicefin ja kansalaisjärjestöjen kanssa.

Arvomaailmani nojaa vahvasti humanistiseen perinteeseen ja humanitaarisiin periatteisiin, ja koen että työssäni voin auttaa planeettaa pyörimään hieman enemmän oikeaan suuntaan. Työn palkitsevuus tulee siitä, että tunnen olevani hyödyksi. Minulla ei ole mitään lomalentoja vastaan, mutta onhan se eri asia ajaa ambulanssia kuin ihmisiä pikkujouluista kotiin.

Olen aiemmin tehnyt kenttätyötä humanitaarisissa järjestöissä, ja vuonna 2005 kävin työn merkeissä Darfurissa Kalma-nimisellä valtavalla pakolaisleirillä. Siellä näkemäni absoluuttinen köyhyys, nälkä ja jano olivat järkytys. Kehitysyhteistyö  – joka meille on tylsä rivi keltaisessa budjettikirjassa  – tarkoittaa sellaisissa olosuhteissa ruokaa ja vettä, eroa elämän ja kuoleman välillä.

Usein ihmiset kysyvät minulta samaa kysymystä: Meneekö apu perille? Kyllä. Entä meneekö kaikki perille? Ei. Mutta myös Suomen kouluruuasta osa päätyy possuille ja Kelan opintotuesta siivu vääriin käsiin. Avustusjärjestöissä tehdään paljon työtä hävikin minimoimiseksi. WFP:llä on tehokkaat seurantajärjestelmät jotka varmistavat, että ruoka ja avustustarvikkeet menevät niille ihmisille joille ne on tarkoitettu, ja kollegat järjestössä pyrkivät jatkuvasti tehostamaan toimintaa tästä näkökulmasta.

Meidän on silti pakko hyväksyä, että hävikki kuuluu kaikkeen ihmisen toimintaan. Se, että väärinkäytöksiä joskus esiintyy, ei tarkoita, että koko toiminta tai instituutio olisi kyseenalainen.

Nykyisessä maailmantilanteessa olemme jonkun uuden äärellä. Covid-19, humanitaariset kriisit, talouskriisi ja ilmastokriisi ovat keskellämme vielä pitkään. Ratkaisut niihin eivät löydy Suomesta tai yksin EU:ltakaan, vaan koko maailman yhteistyöllä. YK syntyi toisen maailmansodan jälkeen, kun tarvittiin globaalia toimijaa maailman jälleenrakentamiseksi. Nyt sitä tarvitaan enemmän kuin koskaan.”