YK:n ihmisoikeusneuvosto kokoontuu 51. istuntoonsa Genevessä, Sveitsissä 12.9.–7.10. Istunto on Suomen kolmivuotisen jäsenyyskauden kolmas. Suomi jatkaa neuvostossa pitkäjänteistä työtään universaalien ihmisoikeuksien edistämiseksi.
Ulkoministeri Pekka Haavisto tapaa Ahvenanmaan poliittista johtoa Maarianhaminassa 12. syyskuuta.
Poliisi teki 2. syyskuuta päätöksen keskeyttää aktiiviset toimenpiteet asian selvittämiseksi ulkoministeriön tutkintapyynnön perusteella. Ulkoministeriö teki 17. joulukuuta 2019 tutkintapyynnön poliisille sisäisten asiakirjojen päätymisestä julkisuuteen.
Ulkoministeri Pekka Haavisto osallistuu Kaunasissa 6.–7. syyskuuta pidettävään Pohjoismaiden ja Baltian maiden keskinäisen yhteistyön NB8-ulkoministerikokoukseen.
Hallitus hyväksyi heinäkuun lisätalousarviossa 70 miljoonan euron lisätuen Ukrainaan. Siitä puolet kohdistetaan nyt muun muassa ruokaturvan ja lisääntymisterveyspalveluiden parantamiseen, opettajien palkanmaksuun ja kotinsa menettäneiden asuttamiseen Ukrainassa.
Ulkoministeriön hallinnonalalle esitetään yhteensä 1,3 miljardin euron määrärahoja. Ulkoministeriön talousarvion keskiössä on Ukrainan tukeminen myös vuonna 2023.
EU-maiden ulkoministerit tapaavat epävirallisessa Gymnich-kokouksessa 30.–31. elokuuta Prahassa, Tšekissä. Suomea kokouksessa edustaa ulkoministeri Pekka Haavisto. Kokouksen aiheina ovat EU:n ja Afrikan suhteet ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Lisäksi ulkoministerit tapaavat Ukrainan, Moldovan ja Georgian ulkoministerit.
Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist vierailee 29.8.2022 Torniossa ja Haaparannalla yhdessä Ruotsin kollegansa ministeri Anna Hallbergin kanssa. Vierailun aikana ministerit tutustuvat rajaseutuun ja rajat ylittävään yhteistyöhön.
Madridissa kesäkuussa 2022 allekirjoitetussa kolmenvälisessä yhteisymmärrysasiakirjassa Turkki, Suomi ja Ruotsi sopivat pysyvän yhteisen mekanismin perustamisesta yhteisymmärrysasiakirjan toimeenpanon seuraamiseksi ja yhteistä turvallisuutta koskevan yhteistyön vahvistamiseksi.
Ulkoministeriö jatkaa edustustoverkon laajentamista ulkomailla. Tasavallan presidentti on 26. elokuuta vahvistanut muutoksen Suomen ulkomaanedustustojen sijaintipaikoista ja konsulipalveluiden järjestämisestä ulkoasiainhallinnossa annettuun asetukseen. Asetuksen muutoksen myötä Suomi avaa suurlähetystön Islamabadiin, Pakistaniin sekä pääkonsulaatin Mumbaihin, Intiaan 1. syyskuuta 2022 lukien.
Turun Eurooppa-foorumi kokoaa suomalaisvaikuttajia ja kansalaisia keskustelemaan Suomen roolista Euroopassa 24.–26. elokuuta 2022. Ulkoministeriön ministerit ja virkamiehet osallistuvat foorumin aikana puhujina moniin tilaisuuksiin. Lisäksi ulkoministeriön Eurooppatiedotuksella on esittelypiste Hansatorin kauppakeskuksessa perjantaina 26. elokuuta.
Ulkoministeriö rajoittaa Venäjällä varattavissa olevien viisumihakemusaikojen päivittäisen määrän puoleen. Hallitus keskusteli 16. elokuuta 2022 Venäjältä suuntautuvan turismin rajoittamisesta ja hyväksyi asiaa koskevan linjauksen.
Suomen ulkomaanedustustojen päälliköt ja ulkopoliittinen johto kokoontuvat jälleen Helsingissä 22.–24. elokuuta. Kokousta pohjustaa Suomen historiallinen ratkaisu liittyä puolustusliitto Natoon.
Ulkoministeri Haavisto tapaa Viron ulkoministeri Urmas Reinsalun Helsingissä 17. elokuuta.
Euroopan unioni on asettanut 21. heinäkuuta 2022 uusia pakotteita Venäjän Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyssodan takia. Uusiin pakotteisiin sisältyy muun muassa tuontikielto venäläiselle kullalle. Nyt voimaan tulevilla pakotteilla laajennetaan ja tarkennetaan pakotteita sekä täsmennetään niiden toimeenpanoa.
Ulkoministeri Pekka Haavisto vieraili keskiviikkona Haagissa ja matkustaa seuraavaksi Montanaan, Yhdysvaltoihin. Maanantaina hän osallistuu EU:n ulkoasiainneuvostoon Brysselissä.
Ulkoministeri Pekka Haavisto on nimittänyt 8. heinäkuuta kansanedustaja Suldaan Said Ahmedin rauhanvälityksen erityisedustajakseen Afrikan sarven alueelle. Ulkoministerin erityisedustajana Said Ahmedin tehtävä painottuu rauhanprosessien tukemiseen.
Ulkoministeriö on nimittänyt Jukka Matilaisen määräaikaiseksi lehdistövirkamieheksi Suomen Moskovan-suurlähetystöön. Kausi on kolmivuotinen ja alkaa elokuun alussa.
Naton jäsenmaat valmistautuvat allekirjoittamaan Suomen Nato-jäsenyyttä koskevan liittymispöytäkirjan Naton suurlähettiläiden toimesta Naton neuvostossa tiistaina 5. heinäkuuta. Ulkoministeri Pekka Haavisto osallistuu allekirjoitustilaisuuteen. Myös Ruotsin Nato-jäsenyyttä koskeva liittymispöytäkirja allekirjoitetaan samassa tilaisuudessa. Liittymispöytäkirjan allekirjoituksen jälkeen Suomesta tulee Naton tarkkailijajäsen.
EU on antanut kesäkuun 23. päivänä asetuksen julkisten hankintojen vastavuoroisuudesta. Asetuksella tavoitellaan EU:n yrityksille parempia edellytyksiä kilpailla julkisista hankinnoista EU:n ulkopuolisissa, niin sanotuissa kolmansissa maissa.
Ulkoministeri Pekka Haavisto tapaa Puolan ulkoministeri Zbigniew Raun Helsingissä 1. heinäkuuta.
Ulkoministeriön kehitysyhteistyörahoituksella suomalaiset kansalaisjärjestöt kumppaneineen edistävät köyhyyden poistamista, eriarvoisuuden vähentämistä ja ihmisoikeuksien toteutumista. Ulkoministeriö on myöntänyt valtionavustusta suomalaisten kansalaisjärjestöjen kehitysyhteishankkeisiin noin 21 miljoonaa euroa vuosille 2023–2026.
Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist osallistuu pohjoismaisten yhteistyöministerien kokoukseen Haldenissa Norjassa 27.-28. kesäkuuta. Kokouksen pääaiheisiin kuuluu pohjoismainen kriisiajan yhteistyö, jossa pureudutaan erityisesti yhteistyöministereiden rooliin maiden välisen tiedonkulun varmistamiseksi. Kriisiajan yhteistyöhön liittyen ministerit hyväksyvät kokouksessa yhteisen julkilausuman.
Ulkoministeri Pekka Haavisto osallistuu Norjassa järjestettävään N5-ulkoministerikokoukseen 27. kesäkuuta.
Maailmanpankin yhteisrahaston kautta kansainvälinen yhteisö tukee Ukrainan julkisen sektorin kestävyyttä ja toimintakykyä sodan keskellä. Venäjän helmikuun 2022 hyökkäyksen jälkeen Suomi on myöntänyt Ukrainaan yhteensä 21 miljoonaa euroa lisäapua kehitysyhteistyöhön ja humanitaariseen apuun.
Reilusti yli puolet suomalaisista on kuitenkin sitä mieltä, että Venäjän hyökkäyksen ei pitäisi vaikuttaa kehitysyhteistyön maantieteelliseen kohdentumiseen. Tiedot käyvät ilmi ulkoministeriön Taloustutkimuksella teettämästä mielipidetiedustelusta.
Ulkoministeri Pekka Haavisto osallistuu Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen (PACE) kesäistunnon yhteydessä järjestettävään korkean tason paneeliin 21. kesäkuuta. Lisäksi ministerin ohjelmassa on kahdenvälisiä tapaamisia.
EU-maiden ulkoministerit kokoontuvat Luxemburgissa maanantaina 20. kesäkuuta. Ulkoministeri Pekka Haavisto edustaa Suomea kokouksessa. Ulkoasiainneuvoston pääaiheina ovat Afrikan sarvi, EU–Egypti-suhteet sekä Venäjän sotilaallinen hyökkäys Ukrainaan. Lisäksi esillä on Persianlahti.
Ydinkoekieltojärjestö CTBTO:n pääsihteeri Robert Floyd vierailee Suomessa 15.-17. kesäkuuta ulkoministeri Pekka Haaviston kutsusta ja tapaamisten lisäksi tutustuu Suomen CTBTO-monitorointiverkostoon.
Suomi toimii 14.-16. kesäkuuta 2022 järjestettävän vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen osapuolten kokouksen puheenjohtajana toista kertaa peräkkäin. New Yorkissa järjestettävään kokoukseen odotetaan osallistujia yli 180 valtiosta. Kokoukseen osallistuu lisäksi lukuisa joukko vammaisten henkilöiden oikeuksia edistäviä kansalaisjärjestöjä sekä eri YK-järjestöjen edustajia. Suomen valtuuskuntaa johtaa valtiosihteeri Jukka Salovaara.
Viidettä kertaa järjestettävä National Dialogues -konferenssi (NDC) kokoaa 15.-16. kesäkuuta Helsinkiin noin 120 rauhan rakentamisen ammattilaista 30 eri maasta. Kahden konferenssipäivän aikana pureudutaan kansallisten vuoropuhelujen merkitykseen ja haasteisiin muuttuvassa maailmassa. Ulkoministeri Pekka Haavisto pitää konferenssin avauspuheenvuoron ja osallistuu avauspaneeliin.
Yhdistyneiden kansakuntien rotusyrjinnän poistamista käsittelevä komitea (CERD) antoi 13. kesäkuuta 2022 ratkaisunsa (Opinion) saamelaisten vaaliluetteloon hyväksyttyjä henkilöitä koskevassa asiassa.
Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari vierailee 14.-17. kesäkuuta 2022 New Yorkissa ja Washingtonissa. Vierailulla esillä ovat sekä YK:n kehitysjärjestöjä koskevat kysymykset, Euroopan turvallisuustilanne että maiden välinen kaupallinen yhteistyö erityisesti metsäalalla.
YK:n ihmisoikeusneuvosto kokoontuu 50. istuntoonsa Genevessä 13.6.-8.7.2022. Ihmisoikeusneuvosto on YK:n tärkein hallitustenvälinen ihmisoikeuksia suojeleva ja edistävä elin.
Ulkoministeri Pekka Haavisto isännöi Pohjoismaat–Afrikka-ulkoministerikokouksen 13.–15. kesäkuuta. Kokoukseen on kutsuttu Pohjoismaiden ulkoministereiden lisäksi 25 Afrikan maan ulkoministerit.
Ulkoministeriön asettama työryhmä ehdottaa kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevasta päätöksenteosta annetun lain muuttamista siten, että lain soveltamisala kattaisi kansainvälisen avun lisäksi myös Suomen kansallisesta tarpeesta, ilman ulkopuolista pyyntöä tapahtuvan Suomen viranomaisen toiminnan itsenäisesti tai toista Suomen viranomaista tukien Suomen alueen ulkopuolella kansainvälisen oikeuden rajoitukset huomioiden (muu kansainvälinen toiminta). Lisäksi selvennettäisiin, että lakia voitaisiin soveltaa myös Suomen keskeisimpien kumppanien kanssa tapahtuvaan yhteistoimintaan.
Ulkoministeri Pekka Haavisto tapaa Irlannin ulkoministerin Simon Coveneyn Helsingissä 7. kesäkuuta.
Euroopan unioni on julkaissut 3. kesäkuuta 2022 uusia pakotteita. Uusilla pakotteilla muun muassa kielletään venäläisen raakaöljyn ja öljyvalmisteiden tuonti.
Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari vierailee Turkissa 6.−8. kesäkuuta.
Ulkoministeriö järjestää nuorille ulkomaalaisille toimittajille suunnatun thisisFINLAND Foreign Correspondents' Programme -koulutusohjelman 5.−11. kesäkuuta 2022. Ohjelmassa 13 kansainvälistä toimittajaa ja mediavaikuttajaa tutustuu Suomeen ja suomalaiseen yhteiskuntaan viikon ajan.
Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari osallistuu ulkoasiainneuvoston kauppaministerikokoukseen Luxemburgissa perjantaina 3.6.2022. Neuvoston asialistalla ovat valmistautuminen WTO:n 12. ministerikokoukseen sekä keskustelu EU:n kauppasuhteista Yhdysvaltoihin ja Kiinaan. Kokouksessa luodaan katsaus myös EU:n käynnissä oleviin kauppasopimusneuvotteluihin ja kauppasopimusten toimeenpanoon.
Erityisosaajille ja kasvuyrittäjille sekä heidän perheenjäsenilleen suunnattu pikakaista mahdollistaa oleskeluluvan saamisen 14 vuorokaudessa. Pikakaista käynnistyy kesäkuun alussa. Käsittelyajan palvelulupaus on yksi monista toimista, joilla hallitus sujuvoittaa osaajien maahanmuuttoa.
Tšekin ulkoministeri Jan Lipavský vierailee Suomessa 2. kesäkuuta ja tapaa ulkoministeri Pekka Haaviston.
Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan, Islannin ja EU:n vastuuvirkamiehet kokoontuvat 30.–31.5. Kuusamon Rukalla suurlähettiläs Jari Vilénin johdolla sopimaan Barents-yhteistyön jatkoaskelista Suomen puheenjohtajuuskaudella.
Ulkoministeriö jatkaa edustustoverkon laajentamista ja vahvistamista hallitusohjelman mukaisesti. Syksyllä avataan uudelleen Islamabadissa, Pakistanissa sijaitseva suurlähetystö, joka jouduttiin sulkemaan vuonna 2012 osana edustustoverkon supistamista. Suomi avaa lisäksi uuden pääkonsulaatin Mumbaihin, Intiaan.
Ulkoministeri Pekka Haavisto vierailee 25.–27. toukokuuta Washingtonissa, jossa hän tapaa Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinkenin sekä hallinnon ja kongressin edustajia. Lisäksi ministeri Haavisto esiintyy turvallisuuspolitiikkaan keskittyvän CSIS-ajatushautomon (Center for Strategic and International Studies) keskustelutilaisuudessa, jonka aiheena on Suomen näkemykset transatlanttisesta turvallisuudesta.
Ukrainan kunta- ja aluekehitysministeri Oleksiy Chernyshov vierailee Suomessa 24.-25. toukokuuta.
Ulkoministeri Pekka Haavisto osallistuu World Economic Forumin (WEF) vuosittaiseen tapaamiseen, joka järjestetään 22.-26. toukokuuta Sveitsin Davosissa. Alkujaan tapaaminen piti järjestää jo helmikuussa, mutta vaikea koronavirustilanne siirsi tapahtuman toukokuulle.
Euroopan neuvoston 132. ministerikomitean kokous järjestetään 19.-20. toukokuuta 2022 Torinossa. Valtiosihteeri Johanna Sumuvuori edustaa Suomea kokouksessa, jonka keskiössä on vankkumattoman tuen osoittaminen Ukrainalle ja keskustelu järjestön tulevaisuudesta.
Suomen suurlähettiläs ja kaikki Kiovan-edustuston palveluksessa olleet Suomen kansalaiset poistuivat Ukrainasta turvallisuussyistä helmikuussa, kun Venäjä aloitti sotilaallisen hyökkäyksensä. Kiovan turvallisuustilanne on nyt parantunut, ja Suomen Ukrainan-suurlähettiläs Päivi Laine on palannut asemapaikalleen Kiovaan.