YK:n ihmisoikeuskomitealta kaksi ratkaisua saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksymistä koskevassa asiassa

Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea julkisti 1. helmikuuta 2019 kaksi Suomea koskevaa ratkaisua saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksymisen edellytyksiä koskevissa valitusasioissa.

Ratkaisuissa todetaan Suomen loukanneen kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 25 artiklaa (mm. oikeus ottaa osaa yleisten asioiden hoitoon välittömästi tai vapaasti valittujen edustajien kautta sekä äänestää ja tulla valituksi vaaleissa) luettuna erikseen tai yhdessä 27 (vähemmistöjen oikeudet) artiklan kanssa.

Tapauksissa oli kyse korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) 30. syyskuuta 2015 antamien päätösten myötä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksyttyjä henkilöitä koskevasta asiasta.

Ihmisoikeuskomitea katsoi, että KHO:n ratkaisut ovat vaikuttaneet sekä valittajien että heidän saamelaisyhteisönsä oikeuksiin osallistua vaaleihin sen instituution valitsemiseksi, jonka sopimusvaltio on tarkoittanut turvaamaan saamelaisille tosiasiallisen sisäisen itsemääräämisoikeuden sekä saamelaisten alkuperäiskansan oikeuden omaan kieleen ja kulttuuriin. Komitea katsoi myös, että KHO ei ollut perustanut tulkintaansa kohtuullisiin ja objektiivisiin kriteereihin.

Komitea painotti ratkaisuissaan saamelaisten itsemääräämisoikeutta asemansa ja yhteisönsä jäsenyyden osalta.

Komitea suosittelee arvioimaan uudelleen saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n varmistaakseen, että edellytykset äänioikeudelle saamelaiskäräjien vaaleissa määritellään ja niitä sovelletaan kunnioittaen saamelaisten oikeutta käyttää sisäistä itsemääräämisoikeuttaan yleissopimuksen 25 ja 27 artiklan mukaisesti. Lisäksi komitea suosittelee toteuttamaan kaikki tarvittavat toimet estääkseen vastaavat oikeudenloukkaukset jatkossa.

Suomen tulee raportoida komitealle kuuden kuukauden sisällä niistä toimenpiteistä, joihin ratkaisujen johdosta on ryhdytty.

Ratkaisut ovat saatavilla ihmisoikeuskomitean internet-sivuilla osoitteessa: https://tbinternet.ohchr.org/Treaties/CCPR/Shared%20Documents/FIN/CCPR_C_124_D_2668_2015_28169_E.pdf(Linkki toiselle web-sivustolle.) ja https://tbinternet.ohchr.org/Treaties/CCPR/Shared%20Documents/FIN/CCPR_C_124_D_2950_2017_28170_E.pdf(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Lisätietoja: yksikönpäällikkö Krista Oinonen, ihmisoikeustuomioistuin- ja -sopimusasioiden yksikkö puh: 0295 351 172

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi