Ulkoministeri Tuomioja kannattaa vahvaa Eurooppaa globalisoituvassa maailmassa

Ulkoministeri Erkki Tuomioja piti keskiviikkona 10. toukokuuta 2000 esitelmän Friedrich Ebert Stiftungissa Berliinissä, jossa hän totesi kuuluvansa vahvan Euroopan kannattajiin. "Haluan vahvan Euroopan, mutta en sellaista, jonka vahvuutta epäsuorastikaan käytetään muiden alistamiseen, enkä sellaista, joka kuvittelee oman vahvuutensa voivan perustua aseisiin, protektionismiin tai muunlaiseen linnoittautumiseen. Vahva Eurooppa tarvitsee myös vahvoja naapureita ja yhteistyökumppaneita."

Tuomioja näkee vahvuuden syntyvän hyvästä taloudenhoidosta, kilpailukyvystä, osaamisesta ja vahvasta sosiaalipolitiikasta: "Vahvuus ei edellytä keinotekoisia liittovaltiorakenteita tai Euroopan unionin kehittämistä sotilaalliseksi voimatekijäksi.".

Tuomioja käsitteli esitelmässään myös kansalaisten pelkoa globalisaatiota kohtaan: "Suhtaudun globalisaatioon väistämättömänä ja useimmissa suhteissa ainakin enemmän myönteisiä mahdollisuuksia kuin uusia uhkia tuovana kehityksenä. Kokonaisuudessaan kansainvälistyminen, työnjaon syventyminen ja markkinavoimien avautuminen on tehostanut ihmiskunnan halllitsemien rajallisten resurssien käyttöä, nopeuttanut taloudellista kasvua ja luonut uutta hyvinvointia.".

Tuomioja kertoi kannattaneensa EU:n jäsenyyttä nimenomaan siksi, että näki unionissa mahdollisuuden palauttaa demokraattisen päätöksenteon käyttöön niitä markkinavoimien ohjaamisen ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen välineitä, jotka globalisaatiokehityksessä yksi toisensa jälkeen ovat karanneet kansallisen päätöksenteon käsistä.

Koko puhe on luettavissa Puheet-osiossa







EU