Ulkoministeri Soinin koulukiertue jatkuu Varsinais-Suomessa

Ulkoministeri Timo Soinin koulukiertue rantautuu toukokuussa Turkuun ja Saloon.

Ulkoministeri Timo Soini vierailee maanantaina 14. toukokuuta Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukiossa sekä Salon lukiossa. Kouluvierailujen tavoitteena on lisätä nuorten tietoisuutta ja ymmärrystä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan merkityksestä väkivaltaista radikalisoitumista ehkäisevässä työssä. Rauhanvälitys, aktiivinen ihmisoikeuspolitiikka, nuorten ja naisten voimaannuttaminen, köyhyyden vähentäminen sekä kriisinhallinta ovat kokonaisuuksia, joissa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa hyödynnetään radikalisaation ehkäisemiseen ja torjumiseen.

"Erityisesti nuorille on konfliktialueilla ja kriisimaissa luotava näköaloja. Kun kaikki tuntevat olevansa osa yhteiskuntaa, radikalisoitumisen riski vähenee. Siksi näistä asioista on tärkeää myös keskustella nuorten kanssa. Haluan kannustaa nuoria vaikuttamaan. On mielenkiintoista kuulla heidän ajatuksiaan ja kysymyksiään aiheesta”, Soini sanoo.

Koulukiertue alkoi viime vuonna pääkaupunkiseudulta. Tänä vuonna kiertue laajenee maakuntiin, ja kuluvan kevään aikana kouluvierailuja on toteutettu Nurmeksessa, Siilinjärvellä, Rovaniemellä ja Kemijärvellä.

Lisätietoja: ulkoministeri Soinin erityisavustaja Riikka Taivassalo, puh. +358 46 923 4581.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi