Ulkoministeri Soinin koulukiertue jatkuu Lapissa

Ulkoministeri Timo Soinin väkivaltaista radikalisoitumista ja sen ehkäisyä käsittelevä koulukiertue jatkuu maaliskuussa Lapissa. Soini vierailee tiistaina 13. maaliskuuta Ounasvaaran lukiossa Rovaniemellä sekä Kemijärven lukiossa. Kouluvierailujen tavoitteena on lisätä nuorten tietoisuutta ja ymmärrystä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan merkityksestä väkivaltaista radikalisoitumista ehkäisevässä työssä.

”Väkivallantekoihin johtava radikalisoituminen ei ole hetken mielijohde, vaan pitkä tapahtumaketju, johon on mahdollista puuttua. Haluan kannustaa nuoria vaikuttamaan ja menemään väliin. On mielenkiintoista kuulla myös nuorten ajatuksia ja kysymyksiä aiheesta”, ulkoministeri Timo Soini sanoo.

”Haluan muistuttaa lukiolaisia myös Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan merkityksestä väkivaltaista radikalisoitumista ja terrorismia ehkäisevässä työssä. Suomi edistää maailmalla ihmisoikeuksia, erityisesti naisten- ja tyttöjen oikeuksia, pyrkii vähentämään köyhyyttä kestävällä tavalla ja osallistuu kriisinhallintaan. Kaikki tämä on tärkeää väkivallan ja syrjäytymisen vähentämiseen tähtäävässä toiminnassa.”

Koulukiertue alkoi viime vuonna Tikkurilan lukiosta. Soini vieraili vuonna 2017 myös Pohjois-Tapiolan lukiossa, Maunulan yhteiskoulussa ja Helsingin matematiikkalukiossa. Vuonna 2018 kiertue laajenee maakuntiin, ja vuoden ensimmäiset kouluvierailut toteutettiin Nurmeksessa ja Siilinjärvellä.

Lisätietoja: ulkoministeri Soinin erityisavustaja Riikka Taivassalo, puh. +358 46 923 4581.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi