Ulkoministeri Pekka Haavisto osallistuu Euroopan neuvoston ministerikokoukseen, jonka aiheina ovat koronapandemian vaikutukset demokratiaan, oikeusvaltioon ja ihmisoikeuksiin

Euroopan neuvoston 130. ministerikomitean kokous järjestetään koronapandemian vuoksi virtuaalisesti 4.11.2020. Suomea kokouksessa edustaa ulkoministeri Pekka Haavisto. Pääaiheena kokouksessa on koronapandemia ja sen vaikutukset demokratiaan, oikeusvaltioon ja ihmisoikeuksiin.

Lisäksi 47 jäsenvaltion ministerit keskustelevat vuosittaisessa kokouksessaan Euroopan neuvoston roolista Euroopan kriiseissä ja konflikteissa, Euroopan ihmisoikeussopimus -järjestelmän tehokkuuden varmistamisesta pitkällä aikavälillä sekä järjestön toiminnasta lähialueilla. Ministerikomitean puheenjohtajamaa Kreikka järjestää Ateenassa seremonian 70-vuotiaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen kunniaksi.

”Euroopan neuvosto on koronapandemiankin aikana puolustanut aktiivisesti demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta ja ihmisoikeuksia Euroopassa”, toteaa ministeri Haavisto. ”70-vuotias Euroopan ihmisoikeussopimus luo vahvan pohjan vastata pandemiankin tuomiin haasteisiin. Eurooppa muuttuu yhä nopeammalla tahdilla niin tieteen ja teknologian jatkuvan kehityksen kuin myös kiistojen ja konfliktien kautta.  Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ajan tasalla muutoksissa pitäen myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen dynaamisena instrumenttina”, lisää Haavisto.

Edellinen ministerikomitean kokous järjestettiin Helsingissä vuonna 2019, kun Suomi toimi Euroopan neuvoston ministerikomitean puheenjohtajana.

Lisätietoja:

Poliittinen osasto, ihmisoikeuspolitiikan yksikkö, yksikönpäällikkö Tarja Kangaskorte, +358 295 350 292
Ulkoministerin erityisavustaja Otto Turtonen, +358 50 514 5811

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.