Ulkoministeri Haavisto osallistuu Isisin vastaisen koalition ministerikokoukseen Roomassa

Ulkoministeri Pekka Haavisto osallistuu 28. kesäkuuta Roomassa järjestettävään kansainvälisen Isisin vastaisen koalition ministerikokoukseen.

Isisin vastaisen koalition kokouksen isännöivät Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken ja Italian ulkoministeri Luigi Di Maio.  Kokouksessa käsitellään koalition Isisin vastaista toimintaa Irakissa ja Syyriassa sekä myös Afrikassa erityisesti Sahelin alueella ja Mosambikissa.

”Suomi on sitoutunut kansainvälisen Isisin vastaisen koalition työhön. Isisin vastaisessa toiminnassa on edistytty Irakissa ja Syyriassa, mutta työtä on vielä tehtävänä.  Terrorismin vastaisen toiminnan rinnalla tarvitaan kokonaisvaltaista tukea kestävien tulosten saavuttamiseksi”, ulkoministeri Haavisto toteaa.

Suomi liittyi kansainväliseen Isisin vastaiseen koalitioon vuonna 2014. Suomi osallistuu koalition sotilaalliseen koulutustoimintaan Irakissa Operation Inherent Resolven puitteissa. Suomi osallistuu myös EU:n siviilikriisinhallintaoperaatioon ja Naton koulutusoperaatioon Irakissa. Suomi tukee myös Irakin jälleenrakennusta ja Syyrian vakautustoimia.

Ulkoministeri Haavisto tapaa vierailunsa aikana lisäksi muun muassa koalition kokoukseen osallistuvien maiden ulkoministereitä sekä rauhanvälitystoimijoita.

Lisätietoja: ulkoministerin virkamiessihteeri Turo Mattila, p. +358 295 350 613 ja yksikönpäällikkö Sari Rautio, p. +358 295 351 534. Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.