Ulkoministeri Erkki Tuomiojan puheenvuoro Euroopan neuvoston ministerikokouksessa Strasbourgissa 11. toukokuuta 2000

Suomi uskoo Venäjän pysyvän mukana kansainvälisessä ja alueellisessa yhteistyössä ihmisoikeuksien ja laillisen järjestyksen edistämiseksi, totesi ulkoministeri Erkki Tuomioja puhuessaan Euroopan neuvoston ministerikokouksessa Strasbourgissa torstaina.

Ministeri Tuomioja sanoi Suomen luottavan siihen, että Euroopan neuvoston jäsenmaana Venäjä antaa edelleen panoksensa järjestön tavoitteille. Tällöin Euroopan neuvoston tulee edelleen vahvistaa yhteistyöohjelmiaan Venäjän kanssa. Erityistä huomiota on nyt kiinnitettävä Pohjois-Kaukasiaan.

Tuomioja muistutti Euroopan neuvoston perusperiaatteiden eli ihmisoikeuksien, moniarvoisen demokratian ja laillisen järjestyksen merkityksestä alueellisen rauhan ja vakauden takaajina.

Tuomioja painotti siviilikriisinhallintaa osana kansainvälistä rauhanturvaamistyötä. Viimeaikaiset kriisit ovat osoittaneet, etteivät sotilaalliset keinot yksinään riitä ratkaisuksi monimutkaisiin tilanteisiin. Esimerkiksi paikallishallinnon ja oikeuslaitoksen merkitys on korostunut.

Euroopan neuvostolla on runsaasti sellaista kokemusta ja tietotaitoa, jota pitäisi entistä enemmän hyödyntää siviilikriisinhallinnassa läheisessä yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa, Tuomioja sanoi.

Tuomioja vetosi lisäksi Euroopan neuvoston jäsenmaihin, että ne hyväksyisivät Euroopan ihmisoikeussopimuksen lisäpöytäkirjan, jolla pyritään syrjintäkiellon laajentamiseen.

Puhe on kokonaisuudessaan luettavissa Speeches-osiossa.