Ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi avasi muistonäyttelyn Pariisissa

Ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi avasi perjantaina 20. huhtikuuta ”Suomen paviljonki – Suomi Pariisin maailmannäyttelyssä 1900” -näyttelyn Pariisissa.

Oman paviljongin saaminen maailmannäyttelyyn oli tärkeää autonomiselle Suomelle. Venäjän tsaari Nikolai II oli antanut Suomen perustuslaillisia oikeuksia rajoittavan helmikuun manifestin vuonna 1899. Elettiin ensimmäistä venäläistämisen kautta. Suomalainen eliitti halusi herättää kansainvälisen huomion uhkaavalle tilanteelle. Suomen omaleimainen jugendarkkitehtuuri, huonekalumuotoilu ja design sekä paviljongissa pidetyt suomalaisorkesterien konsertit saivatkin paljon myönteistä huomiota eurooppalaisessa lehdistössä.

Vuosisata sitten esillä ollutta aineistoa, taideteoksia, piirustuksia, huonekaluja ja esineistöä on koottu Keski-Suomen museosta sekä muista museoista, kokoelmista ja yksityiskodeista. Mukana on myös pienoismalleja ja laaja valokuva-aineisto.

Suomen paviljonki -näyttelyn on koonnut intendentti Erkki Fredriksson Keski-Suomen museosta Jyväskylästä, jossa näyttely oli esillä kesällä 2000. Näyttelyarkkitehtinä on toiminut arkkitehti Severi Blomstedt. Opetusministeriö, ulkoministeriö, Suomen Kulttuurirahasto, Suomen Ranskan suurlähetystö, G.W. Sohlberg, Schauman Wood ja Finnair ovat näyttelyn tukijoita.

Näyttely on avoinna 20.4.-7.5. Pariisin 15. kaupunginosan kaupungintalolla. Syksyllä 2001 se tulee Helsinkiin, Suomen Rakennustaiteen museoon.

Lisätietoja: Pia Setälä, Suomen suurlähetystö, Pariisi, gsm: +6 - 22 - 12 84 67









kulttuuri