Tuomioja: EU:n yhteistyö Kaliningradin kanssa on uraauurtavaa

Yhteistyö Venäjälle kuuluvan Kaliningradin kanssa on uraauurtavaa, kun EU etsii toimivia ratkaisuja laajenemisen mukanaantuomiin ongelmiin, totesi ulkoministeri Erkki Tuomioja puhuessaan torstaina 8. helmikuuta Itämeren alueen yhteistyötä käsittelevässä konferenssissa Kaliningradissa.

Suomen tukeman pohjoisen ulottuvuuden keskeinen tavoite on juuri erimielisyyksien tasoittaminen EU:n ja siihen rajoittuvien Venäjän alueiden kesken, sanoi Tuomioja.

Tuomiojan mukaan niin Kaliningrad kuin Venäjäkin hyötyvät yhteistyöstä laajentuvan EU:n kanssa. Puolaan ja Liettuaan rajoittuva Kaliningrad sijaitsee pian keskellä suurta eurooppalaista yhteismarkkina-aluetta, jonka kanssa se voi käydä kauppaa ja tehdä yhteistyötä monella alalla. Laajentumisen myötä EU:n ja Venäjän tullimaksut alenevat, mutta ennen kaikkea Kaliningrad hyötyy sijoittajia houkuttelevan vakauden lisääntymisestä alueella.



Ulkoministeri Tuomiojan englanninkielinen puhe

EU