Suomi valmistelee suurlähetystön avaamista Manilaan

Suomi valmistelee suurlähetystönsä uudelleen avaamista Manilaan, Filippiineille. Suomella oli Manilassa suurlähetystö vuoteen 2012, jolloin se jouduttiin ulkoasiainhallinnon määrärahaleikkausten vuoksi sulkemaan. Suomi on tämän jälkeen hoitanut suhteitaan Filippiineihin Malesiasta käsin. Manilassa on toiminut konsulipalvelupiste.

Suomen ulkoministeriön tavoitteena on kohdentaa voimavaroja maihin, joiden poliittinen ja taloudellinen merkitys Suomelle kasvaa. Manilan suurlähetystö on tarkoitus avata syksyllä 2020. Ulkoministeriö vastaa näin kansalaisilta ja yrityksiltä tulleeseen palautteeseen ja parantaa merkittävästi palvelutarjontaa alueella. Filippiinit on yksi suurimmista valtioista, joissa Suomella ei ole tällä hetkellä omaa suurlähetystöä. Suurin osa EU:n jäsenmaista ja kolme Pohjoismaata ovat jo edustettuina Manilassa.

Tarvetta palauttaa suurlähetystö Manilaan ovat lisänneet Aasian kasvava merkitys maailmanpolitiikassa ja -taloudessa, Filippiinien keskeinen asema Itä- ja Kaakkois-Aasian sekä Tyynenmeren turvallisuuskysymyksissä samoin kuin Suomen kaupallisten etujen, vientipotentiaalin, konsulipalvelujen ja matkailun lisääntyminen maidemme välillä. Filippiineillä matkustavien ja asuvien suomalaisten määrä on ollut vuosia kasvussa. Myös suomalaisyritykset rekrytoivat yhä enemmän koulutettuja työntekijöitä Filippiineiltä.

Suomen ja Filippiinien väliset suhteet ovat hyvät ja suurlähetystön avaamisen uskotaan tiivistävän niitä edelleen. Diplomaattisuhteet maiden välillä solmittiin vuonna 1955.

Lisätietoja: alivaltiosihteeri Pekka Puustinen, puh. +358 295 350 228, Amerikan ja Aasian osaston apulaisosastopäällikkö Pekka Kaihilahti, puh. +358 295 350 306, Itäisen Aasian ja Oseanian yksikön päällikkö Sami Leino, puh. +358 295 351 764.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi