Suomi tukee rokotteiden saatavuuden parantamista kehittyvissä maissa

Suomi tukee kansainvälistä rokoteallianssia Gavia 10 miljoonalla eurolla vuonna 2021.

Suomi osallistuu koronapandemian torjumiseen maailmanlaajuisesti rokotteiden jakelulla, tukemalla koulunkäyntiä, tukemalla äitiys-ja lapsiterveyttä sekä edistämällä puhtaan veden ja hygienian saavutettavuutta.

 

Suomi kertoi 10 miljoonan euron rahoituslupauksesta globaaliin rokotesolidaarisuuteen rokotehuippukokouksessa 2. kesäkuuta. Suomi kanavoi tukensa kansainvälisen rokoteallianssin Gavin hallinnoiman COVAX AMC-mekanismin kautta varmistaakseen, että COVID-19-rokotteiden saatavuutta parannetaan kehittyvissä maissa ja rokotteet kohdennetaan tasa-arvoisesti.  Kehittyvien maiden tukeminen rokotteiden saatavuudessa on välttämätöntä paitsi solidaarisuuden myös Suomen ja EU:n oman terveysturvallisuuden ja talouden näkökulmasta.

Virtuaalisen rahoituslupauskokouksen isännöi Japanin pääministeri Yoshihide Suga ja Gavin johtokunnan puheenjohtaja José Manuel Barroso. Kokous toi yhteen valtionjohtajia, yksityisen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan edustajia sekä keskeiset tekniset kumppanit. Tilaisuuden tavoitteena oli lisätä koronarokotteiden saatavuutta kehittyvissä maissa. Suomea kokouksessa edusti kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari.

”Monenvälinen yhteistyö ja rokotteiden saatavuuden parantaminen maailmanlaajuisesti ovat välttämättömiä pandemian lopettamiseksi. Tuki rokoteallianssi Gaville on osoitus Suomen sitoutumisesta rokotesolidaarisuuden tehostamiseen. Tavoitteenamme on jatkaa Gavin tukemista myös vuonna 2022, sillä pandemian vaikutukset ovat pitkäkestoisia”, totesi ministeri Skinnari.

Lisäksi hallitus on esittänyt osana vuoden 2021 kolmatta lisätalousarviota 10 miljoonan euron lisärahoitusta kehitysmaiden rokotustarpeisiin korostaen jaon humanitaarisia perusteita. Esitys on sidottu rokoteannoksiin, jotka Suomella jäävät käyttämättä sen osuudesta EU:n rokotehankintojen kokonaisuudessa.

Suomi on sitoutunut yhdessä muiden EU-jäsenmaiden ja Euroopan komission kanssa solidaarisuuteen pandemian hoidossa. Tämä tarkoittaa tarvittavien lääkkeiden, rokotteiden ja diagnostiikan jakamista yhdenvertaisesti. Gavin hallinnoima COVAX:in ennakko-ostosopimusmekanismi (Advanced Market Commitment, AMC) on tarkoitettu kehitysmaiden tarpeisiin. COVAX on tärkein kanava monenväliseen yhteistyöhön COVID-19-rokotteiden tasavertaisen saatavuuden varmistamiseksi. EU on sen merkittävä tukija. 

Lisätietoja:

kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministerin erityisavustaja Kirsi Airio, puh. +358 50 574 1729 sekä kehityspolitiikan neuvonantaja Iina Älli, puh. +358 50 314 5285

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.