Suomi tukee HIPC-velkahelpotusohjelmaa

Suomi on maksanut 30 miljoonan markan lisätuen köyhien ja velkaantuneiden maiden HIPC-velkahelpotusrahastolle. Ulkoasiainministeriö on myös päättänyt 60 miljoonan markan jatkorahoituksesta velkahelpotukseen vuosille 2002 ja 2003. Tällä toteutetaan valtioneuvoston keväällä tekemää kehitysmaapolitiikan toiminnallistamispäätöstä.

HIPC-velkahelpotusohjelma pyrkii pudottamaan siihen osallistuvien maiden velkataakan tasolle, joka mahdollistaa tehokkaammat ponnistelut köyhyyden vähentämiseksi. Suomen tukema velkahelpotusrahasto koskee kehitysmaiden velkoja kansainvälisille kehitysrahoituslaitoksille, kuten Maailmanpankille ja alueellisille kehityspankeille. Velkahelpotuksen lähtökohtana on, että kehitysmaa käyttää sen myötä vapautuvia varoja köyhyyden vähentämiseen, kuten esimerkiksi koulutukseen ja tuotannolliseen toimintaan. Kehitysyhteistyön verkkojulkaisu(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Lisätietoja ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosastolla antavat kehitysyhteistyöneuvos Heidi Pihlatie, 1341 6334, heidi.pihlatie@formin.fi tai avustaja Mikko Hautala, 1341 6351, mikko.hautala@formin.fi.